Nousua hakeva TPS lainasi pelaajan HJK:sta

Nousua hakeva TPS lainasi pelaajan HJK:sta

01.8.2019

Jalkapallon Ykkösessä toisena oleva TPS on tehnyt viimeisen siirtonsa pelaajarintamalla kauden 2019 osalta. TPS:n riveihin on liittynyt vielä uutena vahvistuksena keskikenttäpelaaja Otto Ollikainen, joka tulee seuraan HJK:sta.

Ollikaisen lainasopimus kattaa kauden 2019, mutta hänen sopimuksessaan on myös liigaoptio. Eli, jos TPS nousisi Veikkausliigaan ensi kaudeksi, jatkaisi Ollikainen seuran riveissä lainasopimuksella myös kauden 2020.

18-vuotias Ollikainen on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua Klubi 04:n riveissä Jalkapallon Kakkosessa. Maaleja on syntynyt kaksi. Hän on kuulunut tällä kaudella myös HJK:n kokoonpanoon Veikkausliigassa, mutta peliaikaa ei ole tullut.

Ollikainen debytoi kaudella 2018 Veikkausliigassa juuri TPS:ää vastaan. Hän pelasi kuitenkin pääasiassa Klubi 04:n paidassa Jalkapallon Ykköstä, jossa otteluita kertyi yhteensä 23.

Ollikainen teki ensiesiintymisensä Suomen paidassa U16-ikäluokan maajoukkueessa vuonna 2017. Hän pelasi viimeksi Suomen U18-ikäluokan maajoukkueen riveissä Baltic Cupissa kesäkuun alussa.

- Otto oli harjoituksissamme mukana ensimmäisen kerran tiistaina ja ensivaikutelma oli kaikin puolin erittäin positiivinen. Hän liittyi iloisella mielellä rinkiin mukaan ja otti heti paikkansa. Otto on erittäin nuori pelaaja vielä, eikä tietenkään valmis, mutta kyllä pelilliset ominaisuudet vakuuttivat. Hänellä on erinomainen pelikäsitys ja tekniikka kohdallaan. Hän pystyy pelaamaan tasapainoisesti molempiin suuntiin, mutta ehkä hän on ominaisuuksiltaan enemmän jopa keskikentän pohjan pelaaja, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen analysoi uutta suojattiaan.

www.fctps.fi