Tähden kynästä: Ville Lehtinen pohtii suomalaista jalkapalloa

07.2.2011

VILLE LEHTINEN

Ville Lehtinen on entinen huippupelaaja, joka räväkällä persoonallaan ihastutti ja vihastutti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lehtinen pelasi urallaan mm. HJK:ssa, Tampere Unitedissa, AC Oulussa, Allianssissa, Sheffield Unitedissa sekä Bodo/Glimtissä. Lue lisää Lehtisestä.

Ristipallo

Suomalainen jalkapallo ja sen lajikehitys ovat menneet varmasti eteenpäin, mutta myös muualla on kehitytty. Ovatko pelaajamme vuonna 2011 kentällä älykkäämpiä kuin aiemmin? Seuraavassa lauon tyylipuhtaan ristipallon vastustajan selustaan siitä, millaisena näen nykypäivän suomalaisen, kansainvälisen tason jalkapalloilijan niin yksilönä kuin osana joukkuetta ja millainen on ollut tyypillinen suomalainen liigavalmentaja.  Toivottavasti laakani repäisee oletetun vastustajan mielenlinjat auki niin, että siitä olisi jotain hyötyä itse tekemiselle.

Suomalainen kansainvälisen tason jalkapalloilija on yksilötasolla fyysisiltä ja teknisiltä ominaisuuksiltaan vertailukelpoinen kansainvälisillä kentillä.  Olemme hyviä puolustamaan pallottomana ja myös pelaajiemme tekniikka kestää vertailua. Joukkuetasolla emme kuitenkaan ole yltäneet kansakuntana janoamaamme kansainväliseen menestykseen.  Luonnollisestikaan tätä ei voida pitää ihmeenä, sillä suomalainen jalkapalloilija on laadukas ainoastaan alle puolessa siitä mitä kansainväliseen menestykseen vaaditaan. Pelissä jossa peliväline on toimitettava vastustajan maalin vastustajaa useammin, on pallon pitäminen omalla joukkueella etu.  Sekä pelin rakentaminen että hyökkääminen perustuvat meillä sekä yksilönä että joukkueena aivan liiaksi puhtaaseen improvisointiin selkeiden ongelmanratkaisujen sijaan. Tästä nimenomaisesta syystä joudumme kansainvälisissä otteluissa edelleen useasti tilanteisiin, joissa vaihtoehtojen puuttuessa menetämme pelivälineen vastustajalle ja samalla siis menetämme aiemmin kuvaillun edun.

Suomalainen valmentaja ei ole ollut prototyypiltään luotsi vaan käskijä.  Sen sijaan että kuri päivittäiseen tekemiseen syntyisi joukkueiden runkopelaajien toimesta, on piiskurina ja auktoriteettina Suomessa toiminut lähes aina valmentaja. Suomalainen valmentaja ei ole tarpeeksi tehokkaasti jakanut älyllistä vastuuta pelaajille, vaan hoitanut ajattelun hommaa itse. Syy- seuraussuhteena voidaan pitää sitä, että suomalainen jalkapalloilija ei vaadi vierustoveriltaan tarpeeksi ja hyväksyy kanssapelaajien virheitä keskimääräistä helpommin. Valmentajan käyttäessä kovaäänistään jokaisen huonon suorituksen yhteydessä, seuraa oppimisen sijaan epäonnistumisen pelkoa.  Onhan se toki valmentajan kannalta riskittömämpää vain jakaa käskyjä kuin käydä opetettavista asioista keskustelua, sillä siinähän voisi joutua väittelyyn alaistensa kanssa.  Tosin totta on sekin, että jos et mistään mitään tiedä, niin vaikea siinä on kenellekään mitään opettaakaan.  

Onneksi kotimaan liigasta löytyy tätä nykyä valmentajia, jotka tunnistavat keskustelun merkityksen omalle urakehitykselleen ja jotka varmasti myös tunnistavat sen puutteen aiheuttamat taudinkuvat omissa valmennettavissaan. Ei myöskään siten ole sattumaa, että suomalaisen jalkapalloilun liittopäättäjiksi tunnustautuvat turvenuijat palkkaavat edelleen ulkomaalaisia sateentekijöiksi.  Näemme edelleen joukkueidemme häviämässä viimeminuuteilla ja vaikerramme osaamme. Väitän tämän kaiken loanheiton summana, että monellakaan suomalaisella jalkapalloilijalla ei ole repussaan taktiseen osaamiseen perustuvaa tervettä itsetuntoa, jolla seistä oman pelikäsityksensä takana. Mikäli siitä jossain tulisi kunnolla debatoida, niin moneltakaan se ei onnistuisi edes alkeellisella tasolla. Tämän kaiken seurauksena kentällä ei uskalleta ottaa hallittuja riskejä pallollisena saati, että kyettäisiin hoitamaan omaa tonttia sellaisissa paineissa, joissa sitä halutun menestyksen edellyttämiseksi vaaditaan hoidettavaksi nyt ja aina.

Ville Lehtinen