Toteutuuko ”urheilijan polku” juniorijalkapallossa?

13.10.2013

Kymppipaikka.fin uusin kolumnisti on Harri Kumpulainen – jalkapalloromantikko, entinen HJK-juniori, nykyinen Pajamäen Pallo-Veikkojen B-juniorien valmentaja ja seuran tuleva valmennuspäällikkö. Kumpulainen kirjoittaa sivustolle ajatuksiaan kotimaan juniorijalkapallosta.

Toteutuuko ”urheilijan polku” juniorijalkapallossa? 

Liikunta- ja urheilupiireissä on viime aikoina keskusteltu nuoren urheilijan edellytyksistä ja mahdollisuuksista edetä urallaan nousujohteisesti. ”Urheilijan polku” on nostettu esiin myös huippu-urheilun muutosta koskevassa viimeaikaisessa keskustelussa. Monilla lajeilla on laadittuna askel askeleelta nouseva portaittainen rakenne ja strategia lasten ja nuorten edistymiselle urheilussa. Miten on jalkapallossa? Vievätkö urheilijan polut pelaajaa eteenpäin? Pohdin asiaa juniorien seurasiirtojen näkökulmasta. Näkökulmat ovat henkilökohtaisia ja perustuvat osin yksittäistapauksiin eivätkä huomioi montaa muuta kokonaisuuteen oleellisesti vaikuttavaa tekijää, kuten koulujen ja urheilujärjestöjen välistä yhteistyötä sekä olosuhdekehitystä.

Ensimmäinen askel: Asenteet seurasiirtoihin

Vain harva seura on niin iso ja laadukas, että pelaaja voi edustaa sitä koko juniori-ikänsä ja nousta kansalliselle huipulle. Pelaajan siirtyminen junioriseurasta ja -joukkueesta toiseen on monelle juniorille askel eteenpäin. Toiselle se mahdollistaa kavereiden kanssa pelaamisen harrastushenkisessä joukkueessa, toiselle se mahdollistaa harjoittelumäärien ja -tehojen nostamisen tavoitteellisessa kilpajoukkueessa. Seurasta toiseen siirtymiselle on aina olemassa jokin syy. Tavallisesti syy on henkilökohtainen. Vaikka seurasiirron tarkoituksena on parantaa pelaajan omia mahdollisuuksia nauttia harrastuksestaan, joku saattaa joutua tahtomattaan kiistakapulaksi väännössä, jossa voimiaan mittelevät pelaajan edusta piittaamattomat intressit.

Ylivoimainen enemmistö juniorijalkapallon seurasiirroista on ongelmattomia ja tapahtuu hyvässä hengessä. Aina pelaajasiirrot eivät suinkaan ole riidattomia. Nyrkkiä puidaan selän takana ja joskus kinastellaan kasvotustenkin. Siltoja saattaa palaa, keskusteluyhteys katkeaa ja ”värväyssyytökset” lähtevät liikkeelle. Mitä se kertoo jalkapalloperheestä? Emmekö me kykene riidattomasti yhtymään yhteiseen tavoitteeseen, suomalaisen pelaajan – ja jalkapallon – kehittämiseen?!

Esimerkiksi kun pelaaja lähtee pienestä lähiöseurasta suurempaan seuraan kehittymään, se on potentiaalinen edistysaskel urheilijan polulla. Pienen seuran pitää tuntea ylpeyttä, että se pystyy kasvattamaan pelaajan isommalle seuralle. Pieni seura voi ylpeästi ilmoittaa, että sen joukkueista voi ponnistaa korkealle. Jos seura tukee ja kannustaa lähtevää pelaajaa, voi perustellusti olettaa, että pelaajakin on ylpeä kasvattajaseurastaan ja muistaa mainita sen aikuisena liigajoukkueensa pelaajakortissa.

Pelaajan vastaanottavan ison seuran on oltava ylpeä, että se pystyy ylläpitämään laadukasta harjoitustoimintaa ja kehittämään hyvistä pelaajista huippuja. Ison seuran pitää tuntea asemansa onnekkaaksi, jos sillä on yhteistyökumppaneina seuroja, jotka tuottavat sille pelaajia. Ison seuran pitää myös hyväksyä ja olla kiitollinen, että pienet seurat pyrkivät laittamaan kampoihin ja antamaan sille kilpailullisen vastuksen. Kilpailu palvelee edistystä ja muokkaa joskus seurakenttää tekemällä hyvin toimivista pienistä isoja ja huonosti hoidetuista isoista pieniä.

Toinen askel: Edustusoikeus

Pelaajasiirto edellyttää pelaajan edustusoikeuden muodollista siirtämistä seurasta toiseen. Käytännössä se tarkoittaa, että lähtöjoukkueen pitää hyväksyä siirto uuteen joukkueeseen. Kun junioripelaaja haluaa vaihtaa seuraa ja joukkuetta, se vaatii siis seuratoimijoiden siunauksen. Suuri osa seuroista toimii vapaaehtoisvoimin eikä päätoimisia työntekijöitä ole asioita hoitamassa, jolloin tärkeätkin asiat saattavat jäädä hoitamatta kiireen, unohduksen tai seuran epäselvän vastuurakenteen takia.

Edustusoikeuden siirroissakin ylivoimainen enemmistö tapauksista onnistuu jouhevasti, mutta joskus matkalla on mutkia. Edustusoikeus kuuluu lähtökohtaisesti seuralle, jota pelaaja on viimeksi edustanut, vaikka pelaajalla ei olisi voimassa olevaa lisenssiä. Palveleeko käytäntö junioripelaajan etua? Voi kysyä, miksi edustusoikeus pysyy seuralla, vaikka lisenssikausi päättyy. Voisiko edustusoikeus ”raueta” lisenssikauden mukana siten, että piirin hallinnoimassa sarjassa pelaava ja velvoitteensa edelliseen seuraan hoitanut junioripelaaja on ”seurattomassa tilassa” aina, kun lisenssi ei ole voimassa? Mikäli pelaaja ei suorita velvoitteitaan edelliseen seuraansa, pitäisi seuran ryhtyä toimenpiteisiin jo silloin, kun pelaaja edustaa sen joukkuetta (esimerkiksi asettamalla pelaaja pelikieltoon sisäisellä päätöksellä).

Kolmas askel: Alueellinen yhteistyö

Monissa maissa – kuten Ruotsissa – toteutetaan valtakansallisesti kattavaa alueellista yhteistyötä pelaajakehityksessä. Yksittäisellä alueella on palkattua henkilöstöä organisoimassa yhteistyötä alueen seurojen ja seuratoimijoiden kesken. Käytännössä alueellinen yhteistyö tarkoittaa paljon enemmän kuin pelitoiminnan hallinnoimista, otteluohjelmien laatimista ja erotuomariasettelua. Kaiken yhteistyön ei tarvitse olla virallisesti järjestäytynyttä. Urheilijan polku voi toteutua alueellisen yhteistyön pohjalta myös virallisen järjestävän organisaation ulkopuolella.

Suomessakin olisi mahdollista edistää yhteistyötä paremmalla seurojen välisellä yhteistyöllä ilman raskaita hallinnollisia rakenteita. Seurat voisivat alueellisen läheisyyden perusteella muodostaa epävirallisia yhteistyöelimiä, joissa paikalliset seurat sopivat keskenään toiminnan seurakohtaisesta harmonisoimisesta ja eriyttämisestä. Esimerkkialue voi olla kaupungin tai maakunnan sisäinen alue, jolla toimii vähintään kaksi seuraa. Yhteistyö voisi tarkoittaa seuraavaa:

-  Leikkimaailman (alle 12-vuotiaille) nappuloille muodostetaan seurojen yhteinen pelaajakehitysstrategia, joka mahdollistaa esimerkiksi yhteisten valmennuslinjausten laatimisen ja yhteisten harjoitustapahtumien järjestämisen, jolloin ”seurat keksivät pyörän yhdessä” eikä jokaisen tarvitse tehdä sitä tahollaan.

-  Kaverimaailman (12–15-vuotiaille) junioreille rakennetaan eritasoiseen toimintaan eriyttävä toimintamalli, jolloin esimerkiksi seurat A ja B vastaavat haastejoukkueiden ylläpitämisestä ja seura C keskittyy tavoitteellisten kilpajoukkueiden valmentamiseen. Yhteistyön puitteissa pelaajasiirrot eri suuntiin ovat helpommin sovittavissa.

- Tulevaisuusmaailman (yli 16-vuotiaille) nuorille solmitaan muiden alueiden kanssa toteutettava yhteistyömalli, jonka pohjalta muodostetaan eri alueiden seurojen kesken yhteinen edustusjoukkue ja paikallisia haastejoukkueita.

Jotkut suomalaisseurat tekevät tämänlaista yhteistyötä jo tänä päivänä joko oman seuran kaupunginosatoiminnan puitteissa tai yhteistyössä naapuriseurojen kanssa. Avoimessa yhteistyössä piilee valtava voimavara toiminnan kokonaisuuden kehittämiseksi ja sitä myöten urheilijan polun tasoittamiseksi. Jos yhteistyö alkaa ruohonjuuritasolta, se voi laajetessaan synnyttää toimintaa organisoivan hallinnon. Alhaalta ylös muotoutuvan hallinnon vahvuus on, että toimijat kokevat asian omakseen, jolloin hallinto keskittyy toimintaan, joka nousee käytännön tarpeista.

Suomalaisen jalkapalloväen pitää olla iloinen, että meillä on jo nyt pieniä ja isoja seuroja, jotka pystyvät toimimaan yhteistyössä ja muodostamaan pelaajalle portaittaisen urheilijan polun ruohonjuuritasolta kohti huippua. Meidän muiden ruohonjuuritasolla, huipulla ja siinä välissä toimivien seurojen ja seuraihmisten pitää yhtyä askelluksen iloon – juhlapuheiden lisäksi käytännön teoissa.

HK