Pelaajan polku

Pelaajan polku

23.1.2018

Kello on puoli kymmenen, kun märkä treenikassi mätkähtää eteisen lattiaan, kirjoittaa Harri Kumpulainen.

Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.

Pelaajan polku

Herätyskellon kimeä piipitys särkee korvia kuin liidun liu'uttaminen luokkahuoneen taululla. Huoneessa häilyvä pilkkopimeys ei hälvene silmiä siristämällä. Lämpö peiton alla tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ylös nousemiselle. Neljännellä torkutuksella on kuitenkin noustava. Pitää ennättää aamutreeneihin.

Puolen tunnin ajan aamun ruuhkabussi pujottelee kuin tunnelissa, jossa toisinaan ikkunan takana vilahtaa pitkulaisia katuvalojen viivoja ja pikaisesti välähtäviä lumihiutaleita. Kännykän näytöllä vipeltävät sormet viestisovelluksen kirjainnäppäimillä: "Väsy. Ei jaxais. Sattuu selkään. Eiliset treenit oli sikarankat. Pakarat ihan jumissa. Tänään illalla vielä fysiikkatreenit."

Aamutreeneissä kaikki on niin kuin ennenkin: aktivoinnit, pallotaidot, muutama pallodrilli, lopuksi peliä. Kaava on sama kuin viime viikolla ja toissa kuussa. Vaihtelun vuoksi nyt on pakkasta ja kentän reunoilla notkuu kumirouheen täplittämiä lumikinoksia. Selkään sattuu, vaikka kuinka lämmittelisi ja aktivoisi. Kotona sormikkaat lämmittävät hattuhyllyä: kentällä näpit jäätyvät. ”Joskus voitais käydä vaikka uimassa. Siellä olis saunakin ja vois lämmitellä lihaksia. Ei olis selkä ja pakarat aina jumissa.”

Puoli tuntia bussissa istumista hieman valoisammassa tunnelissa kohti koulua. Aurinkokin melkein paistaa harmaiden pilvilauttojen kapeista raoista. Suklaapatukka korvaa aamupalan ja antaa energiaa koulupäivää varten. Jäykkä ja kova bussinpenkki ei ole selän paras ystävä. Matikanläksyt sentään valmistuvat lähes kokonaan. Vain yhtälöt jäävät yhtälöimättä.

Kaksi tuntia bilsaa, joitain perinnöllisyysjuttuja. Kova puinen penkki satuttaa selkään. Luokan edessä ope puhuu outoja ja kehottaa kirjoittamaan vihkoon muistiinpanoja. "Multippelit allei... Multipippelit... Multappelit... Jotkut alleelijutut littyvät joihinkin geeneihin", raapustaa kynä ruutupaperille. ”Mitäköhän tämäkin tarkoittaa? Äh, ei jaksa kelata.” Netin hakukone selvittää mysteerialleelien merkityksen, ainakin melkein. Aivoväsy.

Kaksi tuntia matikkaa, yhtälöitä. Aivan hirvittävän kova nälkä sumentaa näköä ja sekoittaa harvoja pääkopassa tököttäviä ajatuksia. "Muistakaapa, että huomenna on koe. Koealueena koko kirja, 230 sivua", kertoo puhuva karttakeppi silmälasiensa takaa. "Tämä kurssihan vaikuttaa päättötodistuksen arvosanaan enemmän kuin muut kurssit." Mitäköhän urheilulukion sisäänpääsykoe tästä tuumaa?!

Ruokailu. Hernekeittoa, näkkäriä, lasi vettä. Kova nälkä johtaa toiseenkin kattaukseen. Jälkkäriksi kännykällä sometusta koulun käytävällä.

Kaksi tuntia äikkää. Possessiivisuffiksit kivistävät päätä. Esi-isien esi-isien aikainen puutuoli kivistää selkää. Ja ensi viikolla on kuulemma koe näistä possessiivisuffikseista. ”No nyt ei oo bossit suffelit!” ”Onks pakko kirjoittaa? Mun kynä on kadonnut.” ”Minun kynäni”, korjaa kirjakielinen jakkupuku nutturansa takaa.

Kaksi tuntia liikkaa, lihaskuntotesti. Pitäisi yrittää nostaa todistuksen numeroa kasista ylöspäin, jotta olisi paremmat mahdollisuudet päästä urheilulukioon. "Meillä oli aamutreenit ja illalla on fysiikkatreenit. Selkään sattuu ja pakaraa kiristää. Onks pakko osallistua?" Trimmatun ryhdikäs verkkariasu vastaa pystytukan takaa, että osallistuminen on viime kädessä jokaisen oma valinta, mutta kannattaa pitää todistuksen numero mielessä. "Liikuntanumero hankitaan liikuntatuntien näytöillä, ei maalipörssien tai aluejoukkueleirien perusteella." Kelloa vastaan punnerrusta, tankoa vastaan leuanvetoa, lattiaa vastaan häntäluuta kivistäviä vatsalihasrutistuksia. Tuskin tarvitsee sanoa, mutta sanonpa kuitenkin, että sattui ja sattuu selkään ja kiristi ja kiristää pakarassa.

Kotona on vastassa lenkkiä kaipaava koira. Vanhemmat ovat vielä töissä ja pikkusisko on voimistelutreeneissä, joten ulkoiluttajaa ei tarvitse arpoa. Koiralenkin jälkeen mikroaaltokokki valmistaa välipalaksi muovipakkauksesta kuoriutuvan valmispitsan. Ketsupin kanssa se maistuu etäisesti joltakin, ehkä lähinnä tomaatilta. Läksyjen tekemiseen menisi tunti, mutta taitavatpa jäädä tekemättä. Yhtälöt ja väsy on nimittäin vaikea yhtälö. Sohvalla röhnöttäminen on hyvä vaihtoehto läksyille. Tunti kuluu joutuisasti kännykällä somessa, kunnes pitää lähteä treeneihin. Väsy.

Autot ryömivät ruuhkajonossa. Bussissa on vapaana vain seisomapaikkoja. Treenisalilla suorituspaikat ovat kellotaulun muotoisessa järjestyksessä salin reunoilla, kuntopiiriä. Hiki kastelee paitaa melkein pari tuntia. Askelkyykky sattuu pakaraan. Etunojapunnerrus sattuu selkään. "Eikö ne siellä koulussa tajua, että sun pitää saada liikuntatunneilta vapautus?! Sullahan on peli viikonloppuna!" koutsi älähtää, kun kerron, että pakaraan ja selkään sattuu ja väsyttää.

Kotimatkalla bussivuoro on puoli tuntia myöhässä. Matka sujuu taas pimentyneessä tunnelissa. Räntä ryöpsähtelee bussin ikkunaa vasten ja jättää märkiä rantuja näkökenttää viiruttamaan. Kadulle läjiksi lösähtänyt loska kastelee nilkat, ja treenikassi väärää selkää. Kännykässä akkua on jäljellä 3 % ja minulla aikalailla sama.

Kello on puoli kymmenen, kun märkä treenikassi mätkähtää eteisen lattiaan. Pikkusisko on jo nukkumassa. Kuuma suihku tuntuu nukkumatin unihiekalta ja helpottaa hetkeksi selkäkipua. Valuvan veden lämmittäessä koko kehoa silmät painautuvat kiinni. Tulee uninen olo, johon voisi uppoutua. Kurniva vatsa kuitenkin kuljettaa jalat kohti keittiötä. Tarjolla on päivän paras ateria, sillä vanhemmat ovat laittaneet iltapalaa. ”Miten koulussa meni” jne. ”Ihan ok” jne. ”Olethan muistanut täyttää urheilulukion hakupaperit?” ”Ai niin joo. En jaksa tänään. Täytän huomenna.” Ja niin edelleen.

Kroppa käy ylikierroksilla pitkän aikaa treenin jälkeen eikä uni tule. Sängyssä pyörii käännöksissä selkäänsä aristava ihmiskaruselli. Minuutit kuluvat valveilla ja vuorokausi vaihtuu eikä uni vain ota tullakseen. Ajatuksissa pyörii, että aamulla on matikan koe heti kahdeksalta. "En ole harjoitellut yhtään."

Herätyskellon kimeä piipitys särkee korvia kuin liidun liu'uttaminen luokkahuoneen taululla. Huoneessa häilyvä pilkkopimeys ei hälvene silmiä siristämällä. Lämpö peiton alla tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ylös nousemiselle. Neljännellä torkutuksella on kuitenkin noustava. Matikan kokeeseen on puoli tuntia aikaa. Illalla on myöhäiset treenit. Huomenna on aikaiset aamutreenit ja ylihuomenna on matsi. Ja niin edelleen.