Mielikuvituksen käyttö ei katso ikää, mutta jostain syystä se liitetään usein korostetusti lapsiin ja leikkimiseen, kirjoittaa Harri Kumpulainen.

Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.

Mielikuvitusta treenisuunnitelmiin!
Albert Einsteinin mukaan ”mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”. Mielikuvitus yhdistetään tyypillisesti lasten tapaan hahmottaa maailmaa ja rakentaa omaa maailmankuvaansa. Lapset leikkivät mielellään, ja mielikuvitus on usein keskeinen osa leikkiä. Mielikuvitusmaailmassa asiat voivat näyttäytyä ”todellisuutta” mielekkäämmiltä ja hauskemmilta.

Mielikuvitus on aistihavaintojen pohjalta järjestetyn tiedon uudelleen muokkaamista. Se on kyky simuloida todellisuutta ja löytää siitä uusia piirteitä tai ilmiöitä. Mielikuvituksessa aistitietoa muokataan haluttuun ja miellyttävään muotoon. Luovuuden lähteenä mielikuvitus on keskeinen osa innovatiivisuutta sekä olemassa olevan ja opitun tiedon uudelleen jäsentämistä ja muokkaamista.

Monenlaiset luovat ihmistoiminnot, kuten leikki, keksiminen ja ongelmanratkaisu, edellyttävät mielikuvitusta. Sitä tarvitaankin monissa luovaa mieltä vaativissa työtehtävissä ja ammateissa.

On perusteltua todeta, että mielikuvitus liittyy läheisesti luovaan ajatteluun ja että sillä on myös yhteys käytännön elämään. Mielikuvituksen käyttö ei katso ikää, mutta jostain syystä se liitetään usein korostetusti lapsiin ja leikkimiseen. Jalkapallopeli on pohjimmiltaan pallon kanssa taiteilua, kollektiivista leikkiä, joten ainakin siltä osin mielikuvitus sopii harjoitussuunnitelmiin yhtä hyvin kuin valmennuksen teknis-taktiset, fyysiset tai muut psyykkiset osatekijät. Hyödynnetäänkö juniorivalmennuksessa kuitenkaan riittävästi mielikuvitusta osana harjoittelua? Miksi mielikuvaharjoittelun pitäisi olla osana junioreiden jalkapalloharrastusta? Mitä hyötyä siitä on?

Eräs psykologian peruskäsitteistä on, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Psyykkinen viittaa ihmisen tiedollisiin eli kognitiivisiin toimintoihin (kuten havaitsemiseen, ajatteluun, muistiin ja sisäisiin malleihin), sekä emotionaalisiin toimintoihin (kuten tunteisiin ja motiiveihin). Fyysinen viittaa ihmisen kehoon, ruumiillisuuteen, joka sisältää kaikki fysiologiset toiminnot (kuten verenkierron ja hormonitoiminnan). Sosiaalinen viittaa ihmisten välisiin suhteisiin, vuorovaikutukseen ja sen säätelyyn

Näitä toiminnan eri tasoja on vaikeaa erotella vain yksitellen tarkasteltavaksi, sillä ne ovat yhteydessä toisiinsa ja vaikuttavat samanaikaisesti. Jalkapallo joukkuelajina ilmentää kaikkia tasoja. Ilmeisiä ovat pelin fyysiset vaatimukset. Joukkuelajissa läsnä jatkuvasti on myös sosiaalinen ulottuvuus. Miten hyvin junnuvalmennuksessa tiedostetaan ja huomioidaan psykologinen puoli, psyyke, mieli?

Ihmisen psykologiseen ja sosiaaliseen toimintaan sekä oppimiseen keskeisimmin liittyvä elin on aivot. Aivoilla on hämmästyttävä taipumus sopeutua sen mukaisiksi, miten niitä käytetään. Neuroplastisuus on aivojen muovautuvuuteen liittyvä mekanismi, joka tuottaa oppimista ja on suurimmillaan lapsuudessa, kun aivot ovat joustavammat ja saavat jatkuvasti uusia sosiaalisia ja toiminnallisia ärsykkeitä. Neuroplastisuus vähenee iän myötä, mutta ei katoa kokonaan.

Aivojen muovautuvuutta on siis järkevää käyttää hyväksi juniori-iässä, erityisesti alle 12-vuotiaana, jolloin lapsella on kyky omaksua uusia tietoja ja taitoja verrattain nopeasti. Myös mielikuvituksen käyttäminen aktivoi aivotoimintaa ja pystyy tuottamaan todellisuudesta semmoisia kuvitteellisia ulottuvuuksia, joita ei välttämättä ole lapsen arkiympäristössä. Mielikuvituksella on hämmästyttävä kyky simuloida todellisuutta ja löytää siitä erityisesti uusia piirteitä tai ilmiöitä. Jalkapallopeli on luovaa leikkiä, jossa lapsi pärjätäkseen keksii ja löytää jatkuvasti uusia toimintatapoja – ainakin silloin kun siihen tarjotaan mahdollisuus antamalla hänelle riittävästi vapautta ja vastuuta ajatella peliä itse ja toteuttaa omia tilannekohtaisia ratkaisujaan.

Mielikuvituksen käytöllä on siis mahdollista aktivoida aivoja vastamaan varsinaista harjoitus- tai pelitapahtumaa. Tämän tiedostaminen ja osaava hyödyntäminen avaa paljon mahdollisuuksia pelaajakehitykselle, sillä periaatteessa se voi lisätä pelaajan harjoitusmäärää ja -laatua kentän ulkopuolellakin. Mielikuvituksen käytön ja mielikuvaharjoittelun avulla pelaajan on mahdollista kuvitella ja opetella ratkaisemaan pelitilanteita ennakolta. Tästä voi olla merkittävää hyötyä pelikäsityksen kehittymisessä.

Mielikuvitus voi vaikuttaa myös myönteisten ja kielteisten tunteiden käsittelyn ennakointia. Onnistumisten kuvittelu, kuten haaveileminen ja unelmoiminen, kasvattaa parhaassa tapauksessa lapsen uskoa ja luottamusta omiin kykyihinsä ja synnyttää pätevyyden tunteita, mikä johtaa itsetunnon ja itseluottamuksen kasvuun. Paineistetun tilan, kuten rangaistuspotkukilpailun, käsittelyyn liittyvä mielikuvaharjoittelu puolestaan voi vähentää esimerkiksi käytännön suoritukseen liittyvää ahdistusta tai jännittämistä.

Mielikuvitusleikkien avulla on mahdollista kehittää myös joukkueen yhteishenkeä ja yhteispeliä. Mielikuvaharjoittelussa yksittäinen pelaaja voi toimia yhteistyössä muiden kanssa ja kokea siinä mielekkäitä onnistumisen tunteita. Mielikuvituksen avulla pelaajan on mahdollista luoda ja saavuttaa reaalista pelitilannetta simuloiva käsitys todellisuudesta ja kokea aitoja peliin liittyviä – niin yksilöllisyyden kuin kollektiivisuuden – tunteita ilman varsinaista pelitapahtumaa.

Mielikuvitus osana harjoittelua voi ilmetä monella muullakin tavalla. On hyvin usein toistettua, että lapsia pitää käsitellä lapsina, oman ikävaiheensa ja kehitystasonsa mukaisina ihmisinä, eikä ”pienikokoisina aikuisina”. Yksi konkreettinen esimerkki tästä huomioimisesta ovat valmentajan kielelliset ilmaisutavat ja harjoittelussa käytettävät termit. Synnyttääkö termi ”rondo” 7-vuotiaan mielessä yhtä innostavia mielikuvia kuin vaikkapa termi ”keskiapina”?! Voiko potkutekniikkaa opetellessa puhua ”tukijalan irrottamisen” sijaan esimerkiksi ”tulipallon yli hyppäämisestä”? Vastaavia esimerkkejä mielikuvituksellisista termeistä on lukuisia. Uskoakseni pelaaja sisäistää ”oikean termistön” myöhemminkin, ikätason mukaan sopivassa vaiheessa. Oleellista on, että valmentaja itse tietää ja osaa perustella, mitä termit tarkoittavat ja että lapsi on innostunut harrastuksestaan ikätasolle mielekkäällä tavalla.

Järkevästi valjastettuna mielikuvituksen käyttö on tärkeä tekniikka mielen, tunteiden ja kehon hallinnan kehittämiseksi. Mielikuvitus on ”luovuuden ainesosa”, joka ei sinällään tuota menestystä, mutta se toimii välineenä, joka helpottaa oppimista ja auttaa pelaajaa suoriutumaan paremmin. Vain mielikuvitus on rajana mielikuvituksen hyödyntämisessä junnuvalmennuksessa!