Mboma Ykkösen Veikkauksen kuukauden pelaaja

Mboma Ykkösen Veikkauksen kuukauden pelaaja

07.7.2016

Ykkösen maalipörssiä kymmenellä osumalla johtava AC OUlun hyökkääjä Aristote Mboma on valittu Ykkösen Veikkauksen kuukauden pelaajaksi. Valinnan suoritti JPY, eli pelaajat itse.

Mboma johtaa Ykkösen maalipörssiä kymmenellä maalilla joista viisi tuli kesäkuun aikana. Samalla Mboman johdattamana oululaiset voitti kesäkuun neljästä ottelusta kolme.

- Treenien lopussa kaveri alkoivat puhua, että minut valittiin kuukauden pelaajaksi. Hyvillä mielin tietenkin otin vastaan, Mboma kertoo tuntemuksistaan kuultuaan valinnasta.

Mboma pelasi viime kaudella FC Lahdessa, mutta oli talvella pitkään ilman sopimusta. Talvella hän oli pelaamassa Oslossa FIFPro Winter Tournamentissa Suomen joukkueessa, eli JPY:n hallinnoimassa sopimuksettomien pelaajien maajoukkueessa.

- Se oli hyvä kokemus. Turnaus oli hyvin järjestetty ja idea on loistava, Mboma kehaisee.

Lopulta Mboma sai sopimuksen AC Oulusta juuri kauden alla. Sekä joukkueella että Mbomalla oli pieniä käynnistysvaikeuksia kauden alussa, mutta nyt palaset ovat loksahdelleet joukkueessa kohdilleen ja tulosta syntyy.

- Ihan hyvin on mennyt, kun ottaa huomioon, että tulin vain pari viikkoa ennen kauden alkua. Alku meni vielä totutellessa, mutta nyt tuntee jo muut paremmin.

- Meille tuli pelaajia aika myöhään ja alussa joukkuepelaaminen oli aika hakemista. Nyt tunnemme toisemme jo paremmin, Mboma kertaa omaa ja joukkueen kautta.

Mboma on hyökkääjälle ominaisesti maalinälkäinen ja osasi odottaa maaleja.

- Ei maalimäärä yllätys ole. Tässä jengissä on niin paljon taitava jätkiä, että paikkoja tulee. Maaleja pitäisi olla enemmän. Hyökkääjänä sitä menee kentälle sillä oletuksella, että tekee ainakin yhden maalin.

Mboma uskoo, että pystyy tarjoamaan oululaisille kannattajille riemun hetkiä maalien muodossa myös jatkossa.

- Jos kaverit syöttelevät samalla tavalla, niin maaleja syntyy vielä paljon.

Maalimäärien lisäksi Mbomalla on tavoitteita myös uransa suhteen. Nyt keskittyminen on kuitenkin AC Oulussa.

- Tavoitteet on tietenkin mennä niin pitkälle kuin mahdollista, jos tätä tosissaan tekee. Pelataan nyt tämä kausi loppuun ensin AC Oulussa.