TPS-logo

Nuori keskikenttäpelaaja jatkosopimukseen TPS:n kanssa

24.2.2021

18-vuotias keskikenttäpelaaja Viivi Spets jatkaa Ykköseen pudonneen TPS:n riveissä myös kaudella 2021.

Spetsin uraa ovat häirinneet loukkaantumiset. Viime kausi oli kuitenkin pitkästä aikaa varsin ehkä ja pelejä Kansallisesa Liigassa kertyi 13.

- Tein päätöksen jäädä Tepsiin vielä täksi kaudeksi. Koen, että täällä minulla on tällä hetkellä parhaat mahdollisuudet parantaa omaa peliäni, sekä liiganousun tavoitteleminen veti myös puoleensa.

- Olen taas pelikunnossa ja päätös Tepsiin jäämisestä ja Ykkösessä pelaamisesta tuntuu oikealta. Pidän Akustin (päävalmentaja Akusti Salonen) ajatuksista peliin liittyen ja uskon että saadaan vielä hyvä kausi.

TPS lähtee Ykköseen hakemaan nousua takaisin Kansalliseen Liigaan.

- Ykkösen kaudelta odotan paljon onnistumisia sekä joukkueena, että itseltäni. Uskon, että sitä kautta joukkue alkaa uskomaan omiin kykyihinsä ja tekee peleissä niitä samoja hyviä asioita, jotka olemme treeneissä todistaneet mahdolliseksi. Kaikki tämä lähtee henkilökohtaisten onnistumisien kautta. Tulevaisuudessa näen itseni juhlimassa liiganousua Tepsin paidassa!

www.fctps.fi