(Copyright: Kymppipaikka.fi)

U19-maajoukkue maaliskuun Unkari-maaotteluihin valittu

18.2.2014

Alle 19-vuotiaitten (1.1.1995) poikien maajoukkue kohtaa maaliskuun alussa kaksoismaaottelussa Unkarin. Päävalmentaja Kimmo Lipponen on nimennyt joukkueen Telkissa 4. ja 6.3. pelattaviin otteluihin.

Unkari-otteluissa katsotaan päävalmentaja Lipposen mukaan jo selkeästi tulevaan, sillä ikäluokka valmistautuu vähitellen jo seuraaviin 21-vuotiaitten EM-karsintoihin.

- Nyt jo 21-vuotiaissa on mukana muutama 1995 syntynyt pelaaja ja nyt katsastetaan sitä ketkä mahdollisesti ovat seuraavia. Joko jo näihin meneillään oleviin karsintoihin tai viimeistään sitten seuraaviin, Lipponen sanoo Palloliiton sivuilla.

- 21-vuotiaat pelaavat samaan aikaan karsintapelin San Marinossa, mutta olemme Tommi Kautosen kanssa tiiviisti yhteydessä pelaajiin liittyen.

 Yksilöt ovatkin poikkeuksellisen tärkeässä osassa Unkari-otteluissa.

- Totta kai näillä otteluilla saadaan myös ylläpidettyä kansainvälistä pelituntumaa. Joukkueena meillä ei niinkään kuitenkaan ole tavoitteita, vaan nyt keskitytään enemmän yksilöiden tarkkailuun. Toki aina lähdetään joka ottelua voittamaan, Lipponen sanoo.

Ottelut Unkarissa:
4.3. 13.00 Unkari – Suomi ,Telki
6.3. 13.00 Unkari – Suomi ,Telki

Pelaajat Unkariin:
Frederic Gotte AS Monaco
Mikko Viitikko HJK
Hampus Holmgren Åtvidabergs FF
Tommi Saarinen FC Honka
Elias Tamburini HJK
Ville-Valtteri Starck TPS
Joonas Jokinen Novara Calcio
Glen Kamara Arsenal FC
Matej Hradecky TPS
Jerry Voutilainen KuPS
Eero Tamminen TPS
Ville Viljala SJK
Matias Pyysalo HJK
Tim Tuomikoski HJK
Riku Sjöroos TPS
Saku Kvist JIPPO
Iidle Elmi FF Jaro
Janne Paukkonen FC Honka

Lähde: www.palloliitto.fi