U16-tytöt nimetty Eerikkilän turnaukseen

U16-tytöt nimetty Eerikkilän turnaukseen

30.4.2019

Vapun alla pelatun U16-poikien UEFA Development -turnauksen jälkeen U16-tytöillä on edessä vastaava turnaus toukokuun puolivälissä – niin ikään Eerikkilässä.

Päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt joukkueensa turnaukseen. Ikäluokalla on aiemmin ollut kolme maajoukkuetapahtumaa ja toistaiseksi ainoat pelatut maaottelut ovat viime vuoden lokakuulta Ruotsia vastaan.

- Nyt edessä on ihan erilaisia otteluita ja vastustajia. Ruotsi on aika hyvin ennakoitavissa oleva vastustaja, mutta nyt avausottelussa vastaan tulevasta Ukrainasta esimerkiksi on vaikea kertoa ennakkoon kovin paljon, Saloranta miettii.

- Sveitsi on varmasti kova vastustaja ja joka tapauksessa nyt tulee kolme erilaista joukkuetta vastaan, mikä on hyvää harjoitusta pelaajille ja toki myös valmentajille.

Viime viikolla pelattu tyttöjen alueturnaus tarjosi hyvää pohjaa valinnoille ja kokonaan uutena pelaajana ryhmään nousee turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu MYPA:n toppari Miia Mansanthia.

- Hän oli jo puolitoista vuotta sitten pelaaja, joka oli tulossa vahvasti maajoukkueeseen mukaan. Nyt hän on ollut todella hyvä ja tulee ensi kertaa mukaan. Hyvä esimerkki siitä, että pelaajat kehittyvät eri tahtia ja kehitys ei ole aina pelkkää nousukiitoa, Saloranta kertoo.

- Meillä on jo tähän mennessä ollut yli 40 pelaajaa mukana maajoukkuetapahtumissa ja vaikka muut ovat olleet aiemminkin mukana, monella edessä ovat nyt ensimmäiset maaottelut.

Suomen ottelut 
Ma 13.5. klo 17.00 Suomi – Ukraina Eerikkilä Areena
Ke 15.5. klo 17.00 Liettua – Suomi Eerikkilä Areena
Pe 17.5. klo 13.00 Suomi – Sveitsi Eerikkilä Areena

Joukkue 
Sonja Ferm PK-35
Kia Kekkonen HJK
Miia Mansanthia MYPA
Emma Korkalainen EBK
Linda Räisänen HJK
Pinja Eklund NJS
Ada Lindroth HJK
Laura Hillberg HJK
Ada Kurjenniemi ONS
Eveliina Heinonen TPS
Armi Heikkilä Ilves
Aurora Harila ONS
Jenni Huttunen PKKU
Hilkka Koskinen Ilves
Wilma Forsblom EBK
Aada Nurmi EuPa
Anna-Stina Simonen KuPS
Viivi Ollonqvist Pallo-Iirot
Ella Koivu EBK
Pinja Lönnqvist EBK

www.palloliitto.fi