Ykkösestä vapautuu paikka - PS Kemi jatkaa Kakkosessa

Ykkösestä vapautuu paikka - PS Kemi jatkaa Kakkosessa

30.11.2018

PS Kemi on vetänyt Ykkösen lisenssihakemuksensa pois ja luopuu sarjapaikastaan.

Asiaa on hoidettu yhteisymmärryksessä Palloliiton kanssa ja PS Kemille järjestynee paikka Kakkosesta. Asian taustalla on seuran haastava taloustilanne.

- Kävimme ihan viime hetkeen saakka neuvotteluja rahoittajatahojen kanssa ja yritimme ratkaista tilannetta usean toimijan kanssa, mutta valitettavasti ne eivät johtaneet toivottuun lopputulokseen. Halusimme tutkia huolella eri mahdollisuudet ja kääntää kaikki kivet, ettei tarvitse jälkeenpäin harmitella, että jotain jäi tekemättä, seuran puheenjohtaja Antti Pasanen toteaa.

- Paluu Kakkoseen on tällä hetkellä ainoa järkevä päätös seuran toiminnan jatkuvuuden ja tulevaisuuden kannalta, vaikka eihän tällaista tilannetta kukaan olisi toivonut, painottaa varapuheenjohtaja Maarit Pulkkinen.

- Kolme kautta Veikkausliigaa oli hieno saavutus pienelle seuralle ja upea yhteinen matka alueen jalkapalloperheelle. Olosuhteitakin saatiin vietyä eteenpäin matkan alkutaipaleella, Pulkkinen muistuttaa.

- Veikkausliiga vaatii niin taloudellisia resursseja kuin myynti- ja hallinto-organisaation moniosaamistakin – nyt se on todettu, Pulkkinen jatkaa.

Pasasen mukaan tilanteen haasteellisuus oli tiedossa jo runsas viikko sitten, jolloin seura jätti lisenssihakemuksen Ykköseen.

- Ennen lopullisen päätöksen tekemistä saimme tarvitsemamme viikon lisäajan rahoitustilanteen selvittämiseksi. Ratkaisevat neuvottelut kariutuivat tällä viikolla. Se oli pakkorako, ja tarpeen myös Kakkosen sarjapaikan varmistamiseksi, jonka johtokunta päätti tuolloin käyttää.

Pasanen ja Pulkkinen tähdentävät, että seurassa ei heitetä pyyhettä kehään, vaan tästäkin tilanteesta halutaan selviytyä. Seura haluaa hoitaa taloudelliset velvoitteensa, mutta se vaatii paljon myötämielisyyttä yhteistyökumppaneilta ja joustavuutta eri tahoilta maksujärjestelyissä. Puheenjohtajat ja johtokunta vakuuttavat, että ajan kanssa velvoitteet saadaan hoidettua.

- Kakkosessa pelaaminen on Ykköstä parempi vaihtoehto myös tästä näkökulmasta. Ykkösessä ei olisi pystytty taloutta korjaamaan, mutta muutaman vuoden ahkeralla ja innovaation täyteisellä työllä alemmalla sarjatasolla se onnistuu, puheenjohtajat alleviivaavat.

www.pskemi.fi