(C) Tiina Pirilä

TPS:lle Interistä tuttu laituri

05.4.2019

TPS:n hyökkäyspää vahvistui vielä reilu kolme viikkoa ennen Ykkösen sarja-avausta, kun laitahyökkääjä Solomon Duah on solminut kauden 2019 kattavan sopimuksen raitapaitojen kanssa. Duah palaa takaisin entiseen kotikaupunkiinsa Norjasta.

26-vuotias Duah on saanut jalkapallon ensioppinsa Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa, mutta hän siirtyi FC Interin organisaatioon kaudeksi 2010. Hän pääsi kokeilemaan Veikkausliigavauhtia FC Interin riveissä kausina 2010 ja -11 kahden ottelun verran. Kaudella 2012 hän pelasi jo 15 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli myös pelaajauransa ensimmäisen liigamaaliin. Duah edusti FC Interiä aina kauteen 2016 asti. Hän onnistui kolmena viimeisenä Inter-kautenaan maalinteossa yhteensä 14 kertaa.

Kaudeksi 2016 hän muutti Turusta Kuopioon ja liittyi KuPS:n Veikkausliigajoukkueeseen kaudeksi 2017. Hän jatkoi sieltä Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viime kaudella pelanneen Levanger FK:n riveihin, josta hän palasi Suomeen yhden kauden jälkeen.

Duah on ehtinyt pelaamaan koko urallaan 138 Veikkausliigaottelua ja viimeistellä niissä yhteensä 16 maalia. Tuore TPS:n sopimushyökkääjä on pelannut urallaan myös 2 nuorten ja 12 poikien maaottelua.

Lähde: https://fc.tps.fi