Jukka Halme jatkaa HIFK:ssa

Jukka Halme jatkaa HIFK:ssa

22.1.2018

HIFK:n runkopelaaja Jukka Halme on tehnyt vuoden jatkosopimuksen.

Keskikentän keskustassa parhaiten viihtyvä 33-vuotias Halme on kannattajien keskuudessa äärimmäisen pidetty pelaaja ja tästä kertoo muun muassa se että Stadin Kingit maksavat ensi kaudella osan ”Bragun Gattuson” palkasta. Halme on tulevalla kaudella Kingien virallinen kummipelaaja ja hänen pelipaitaansa koristaa tähden lisäksi myös Kingien logo.

- Jugi antaa aina kaikkensa HIFK:lle ja tämä luonnollisesti saa joukkueen sekä kannattajat syttymään. Yksinkertaisesti ”Los momentos sexuales” kuuluu HIFK-kalustoon oli sarjataso mikä hyvänsä. Kiitos Jugille tähän astisesta panoksesta seuralle ja nyt on myös meidän vuoro antaa hänelle jotain takaisin, kommentoi Kingien hallituksen jäsen.

Pelaajana Halme tunnetaan kovan työmoraalin lisäksi loistavana joukkuepelaajana, joka jättää aina kaikkensa kentälle. Luonnollisesti myös monivuotinen joukkuetoveri Esa Terävä oli iloinen Halmeen sopimuksen johdosta.

- Olen äärimmäisen iloinen, että joukkueen ehkäpä tärkein sopimus allekirjoitettiin. Yksinkertaisesti Jukka on IFK:n symboli ja tärkeä osa joukkueen toimintakulttuurin uudelleen rakentamisessa. Jukka on esimerkkinä muille aina kentälle astuessaan ja kypsynyt ammattiurheilijaksi sen ulkopuolella. Useimmiten Jukka on se, joka asettaa muille riman, kommentoi Terävä.

Lähde: www.hifkfotboll.fi