HIFK:lle uusi valmentaja ja espanjalaispelaaja

HIFK:lle uusi valmentaja ja espanjalaispelaaja

09.4.2018

Ykkösen HIFK on vahvistanut rivejään uudella valmentajalla ja espanjalaisella pelaajalla.

Kokenut Ari Rantamaa tulee Teemu Kankkusen johtamaan valmennustiimiin mukaan. Rantamaalla on vankka kokemus suomalaisessa jalkapallossa pääsarjatasolta sekä pelaajana että valmentajana. Hän on suorittanut JVK:n eli UEFA:n Pro lisenssiä vastaavan koulutuksen.

Rantamaalla on ollut muutaman vuoden sivussa päivittäisistä valmennustehtävistä, mutta lähtee erittäin innostuneena mukaan HIFK:n valmennukseen.

– Paluu suomalaiseen huippujalkapalloon tuli vähän suunniteltua aiemmin, mutta olen erittäin motivoitunut ja haaste tuntuu jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Päävalmentaja Teemu Kankkunen on nuori ja kunnianhimoinen valmentaja. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessäni parikymmentä vuotta sitten ja on todella mukavaa päästä tekemään töitä yhdessä.

HIFK on tehnyt pelaajasopimuksen espanjalaisen keskikenttäpelaajan Fernando Cózar Torresin kanssa. Viime kaudella 27-vuotias ”Nando” pelasi KPV:ssa.

– Halusin tulla HIFK:hon, koska mielestäni täällä on kaikki mitä joukkue tarvitsee sarjanousuun. Olen pelaaja, joka antaa kaikkensa tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kertoo Nando.

Nando tuo HIFK:n joukkueeseen monipuolisuutta, koska hänellä on kokemusta sekä alemman- ja ylemmän keskikenttäpelaajan roolista. Pelaajalla on myös erittäin hyvä potkuvalikoima, joka tuo yllätyselementin myös erikoistilannepelaamiseen.

Lähde: www.hifkfotboll.fi