Palloliitto uudisti muutama vuosi sitten sarjajärjestelmiä, jonka jälkeen Ykkönen on pelattu 10 joukkueen sarjana. Nyt edessä on jo neljännen kerran peräkkäin ”kautta aikojen kovin Ykkönen”.
Tämän kauden Ykkösen joukkueista Suomen mestaruuden ovat historiansa aikana voittaneet FC Jazz, Ilves, Haka, HIFK ja KTP. Muut viisi joukkuetta ovat AC Oulu, FC Viikingit, PK-35 Vantaa, JJK sekä Jippo.
Ykkösen katsojamäärät ovat nousseet viime vuosien aikana kovaa vauhtia. Kaudella 2013 Ykkösen yleisökeskiarvo oli ensimmäistä kertaa yli tuhat (1048) katsojaa per ottelu. Muutama vuosi taaksepäin yleisökeskiarvo oli vielä noin 600. Hyvän kasvun ansiosta Ykkönen taistelee jo jääkiekon Mestiksen kanssa Suomen neljänneksi seuratuimman palloilusarjan asemasta. Edellä ovat vielä jääkiekon Liiga, Veikkausliiga sekä Superpesis. Ykkösen taakse jäävät kirkkaasti muun muassa Korisliiga, Lentopallon SM-liiga sekä Salibandyliiga.
Näin käy Ykkösessä 2014
1. Ilves
Mika Malisen luotsaama Ilves pelasi viime kaudella pitkästä aikaa Ykkösessä ja taisteli heti kärkipään sijoituksista. Nyt joukkue on vahvistunut vielä kokeneilla liigapelaajilla, Mika Hilanderilla, Antti Hynysellä sekä Tomi Petresculla, joilla kaikilla on vankka Ilves-tausta. Materiaali on nyt entistä laajempi ja kestää myös poissaoloja. Tampereella on hyvä futisbuumi päällä ja Ilves on myynyt kausikortteja ennätystahtiin. Tampere voi hyvin palata liigakartalle tämän kauden jälkeen.
2. Haka
Haka on tehnyt kovia hankintoja tälle kaudella. Haka-paidan pukevat päälleen muun muassa uusina pelaajina Sakari Saarinen, Kalle Multanen, Eetu Muinonen ja Patrick Poutiainen. Viime vuonna tavoite oli jo palata liigakentille, mutta rahkeet eivät siihen vielä riittäneet. Juho Rantala korvasi viime kauden puolivälissä Harri Kampmanin päävalmentajana. Nyt Rantalalla on iso näytönpaikka, sillä Valkeakoskella janotaan nousua takaisin Veikkausliigaan.
3. KTP
Kotkassa tapahtui isoja muutoksia talven aikana, kun Ykkösessä pelannut FC KooTeePee ja Kakkosessa pelannut KTP löivät hynttyynsä yhteen. Nyt perinteisellä futiskaupungilla on yksi oma joukkue, KTP. Yhdistymisen myötä myös tavoitteet ovat nostettu korkealle ja KTP on kerännyt kovan pelaajaryhmän täksi kaudeksi. Kovin hankinta tapahtui juuri ennen kauden alkua, kun viime kauden Ykkösen maalikuningas Jussi Aalto siirtyi kotkalaisten riveihin. Jos Kotkassa saadaan aikaiseksi hyvä buumi, voi Sami Ristilän luotsaama KTP taistella jopa Ykkösen voitosta.
4. FC Viikingit
Helsinkiläinen FC Viikingit on pelannut Ykkösessä jo kaudesta 2002 eteenpäin. Väliin mahtuu myös yksi kausi Veikkausliigassa. Viime kausi oli vuosaarelaisille vaikea ja sarjapaikka varmistui vasta viime hetkillä. Kauden jälkeen pelaajaryhmään tehtiin isoja muutoksia ja materiaali kestää vertailun jopa sarjan kärkipään joukkueisiin. Talven pelit ovat sujuneet tuloksellisesti heikosti, mutta Viikinki-leirissä on korostettu että sarjan alkaessa kaikki on valmista. Kolumbialainen keskikenttäpelaaja Carlos ja hyökkääjä Fidan Seferi ovat pelipaikkojensa eliittiä koko sarjassa.
5. HIFK
Nousijajoukkue HIFK:n runko säilyi hyvin kasassa viime kauden jälkeen. Kun päälle on tullut mielenkiintoisia hankintoja kuten Antonio Inutile, Eero Peltonen, Jukka Sinisalo ja Pauli Kuusijärvi, on HIFK valmis haastamaan sarjan kärkijoukkueet. HIFK on pelannut päävalmentaja Jani Honkavaaran johdolla menneen talven erinomaisesti ja tämä on nostanut odotuksia myös tulevaan Ykkösen kauteen. Iso kannattajaryhmä, Stadin Kingit, seuraa joukkuetta myös vieraspeleissä, ja tästä HIFK saa hyvää tukea myös vaikeilla hetkillä.
6. PK-35 Vantaa
Vantaalaisjoukkue PK-35 on hakenut nousua tosissaan pari viime kautta, mutta tulos on jäänyt vaisuksi. Täksi kaudeksi valmennusvastuun otti Jari Europaeus, joka tekee paluun muutaman vuoden tauon jälkeen miesten joukkueeseen. Viime kauden joukkueesta suurin osa runkopelaajista jatkaa myös tänä vuonna ja päälle on tullut muutama mielenkiintoinen hankinta kuten Marko Kolsi, Niko Kukka ja Jukka Santala. PK-35 voi hyvänä päivänään voittaa sarjassa kenet tahansa, mutta lopullinen sijoitus on turvallisessa keskikastissa.
7. AC Oulu
AC Oulu on parin viime vuoden aikana nuorentanut ja oululaistanut pelaajaryhmäänsä. Joukkueen pelillinen johtaja ja kapellimestari on kokenut, 42-vuotias Mika Nurmela, jolta nuoret oululaispelaajat saavat hyvää oppia ja esimerkkiä päivittäiseen tekemiseen. Juuri ennen kauden alkua AC Oulu hankki riveihinsä Patrice Ollon ja Titi Essomban – kaksikko tuo hyvän lisän joukkueen varsin kapeaan pelaajaryhmään. Kotikentällään AC Oulu on vaikeasti voitettavissa ja pisteitä kertyy varmasti siihen tahtiin, että sarjapaikka säilyy.
8. JJK
Jyväskylän jalkapalloylpeys JJK putosi viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta Ykköseen. Seura on pahoissa talousvaikeuksissa, jonka takia pelaajaryhmä koostuu pitkälti jyväskyläläisistä nuorista pelaajista. JJK:n nuoret pelaajat ovat kuitenkin todella potentiaalisia ja Ykkösen tasolla he pystyvät pistämään kampoihin kenelle tahansa. Paluumuuttaja Tommi Kari on joukkueen sielu, joka vastaa myös hyökkäyspään tehoista. Ykkönen on tänä vuonna niin kova sarja, että JJK saattaa olla vaikeuksissa.
9. FC Jazz
Nousijajoukkue Jazz lähtee kauteen uuden valmentajan johdolla, kun Jouni Joensuu otti vetovastuun talvella. Siirtomarkkinoilla porilaisjoukkue on edennyt maltilla ja pääpaino on ollut kehittää omista nuorista pelaajista Ykkösen tasolle pelimiehiä. Kauden lähestyessä Jazz on kuitenkin hankkinut riveihinsä muutaman ulkomaalaispelaajan, joiden todellinen taso on vielä kysymysmerkki. Jos he onnistunut, voi Jazz yltää putoamisviivan paremmalle puolelle.
10. Jippo
Jippo ei putoa koskaan, on jo legendaarinen lause Ykkösessä. Joensuulaisjoukkue on povattu viime vuodet joka kausi varmaksi putoajaksi, mutta niin vaan Jippo on pelejään Ykkösessä jatkanut. Pitkäaikainen päävalmentaja Jarmo Korhonen lähti viime kauden jälkeen uusien haasteiden perään ja nyt valmennusvastuun otti selkeästi kokemattomampi Mika Lähderinne. Ison aukon joukkueen peliin jättää myös yli 200 peliä Ykkösessä pelannut Tuomas Korpela, joka ei ainakaan toistaiseksi ole vielä joukkueen mukana. Jippo saa jalkeille kohtuullisen avauskokoonpanon, mutta sen jälkeen rinki on kapea. Olisiko nyt Jipon vuoro pudota?