Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas harjoittelee RoPS:n kanssa

Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas harjoittelee RoPS:n kanssa

23.5.2018

Kausien 2008 ja 2015 Veikkausliigan maalikuningas Aleksandr Kokko harjoittelee toukokuun loppuun saakka RoPS:n matkassa.

Syksyllä 2016 Australiaan ja sieltä myöhemmin Hongkongiin siirtyneen maalitykin vaiheita on seurattu kannattajien parissa herkeämättä ja mielenkiinnolla.

Tällä hetkellä Kokolla ei ole sopimusta, mutta ei myöskään kiirettä seuraavan päätöksen tekemiseen. Rovaniemelle hänet lennätti hyvät suhteet seuraan ja kaupunkiin sekä halu päästä harjoittelemaan joukkueen matkassa.

Kokko on pitänyt talven ja kevään ajan kuntoaan yllä lähinnä omatoimisesti. Sopimuskuvioiden ajauduttua Hongkongissa umpikujaan, edellisestä kerrasta jalkapallon parissa on jo useampi kuukausi.

- Olen toki pitänyt itseni hyvässä kunnossa, mutta taitaa olla tammikuun alkua, kun olen edellisen kerran edes koskenut jalkapalloon, Kokko muistelee RoPS:n sivuilla.

Rovaniemellä Kokko pysyttelee vielä ensi viikon ajan. Alustavia tunnusteluja jatkosta Rovaniemen Palloseurassa on käyty, mutta päätöksiä ei ole tehty. Myös jatko ulkomailla on mahdollinen.

- Jos olemme kuun lopussa siinä tilanteessa, että alkaisimme puhumaan sopimuksesta, kokonaisuutta katsottaisiin tarkemmin ja tekisimme pelaajallekin kaikki mahdolliset testit, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela sanoo.

- Nyt tämä aika kannattaa käyttää hyväksi siihen, että Borrelle tulee käsitys siitä, miten me pelaamme jalkapalloa ja hän itse on kaikin puolin hyvässä fyysisessä kunnossa.

Lähde: www.rops.fi