(C) Kymppipaikka.fi / Salttu Forsström

Jukka Sinisalo jatkaa HIFK:ssa

27.11.2014

HIFK on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen viime kauden nousijajoukkueen luottopuolustajiin lukeutuneen Jukka Sinisalon kanssa.

- Sinisalo oli viime kaudella joukkueen tärkeimpiä pelaajia ja tulee olemaan sitä myös ensi kaudella. Mies on johtaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella ja tekee esimerkillään kanssapelaajistaan parempia pelaajia. Sinisalon liigakokemus tulee olemaan arvokas lisä joukkueelle, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo seuran verkkosivuilla.

Sinisalo, 32, on jyväskyläläisen JPS:n kasvatti. Kokenut toppari on pelannut uransa aikana 130 ottelua Veikkausliigassa FC Interin, JJK:n ja FC Lahden riveissä. Kaudeksi 2014 HIFK:hon siirtynyt Sinisalo pelasi päättyneellä kaudella 24 ottelua HIFK:n nousijajoukkueen riveissä.

- Juttelin Honsun (päävalmentaja Jani Honkavaara) kanssa asioista ja sopimuksen uusiminen oli lopulta helppo päätös, Sinisalo kertoo.

- Tietysti viime kauden päätteeksi tapahtunut nousu puolsi jatkoa, mutta minun täytyi silti ottaa kaikki muutkin asiat huomioon. Opiskelun ja perhe-elämän pystyy hoitamaan samanaikaisesti. Joukkueen resurssit ovat aika pienet vielä toistaiseksi, mutta HIFK on kehittyvä seura ja menossa kokoajan eteenpäin.

Lähde: www.hifksoccer.fi