HIFK hankki kaksi uutta pelaajaa

HIFK hankki kaksi uutta pelaajaa

12.4.2019

HIFK on hankkinut kaksi uutta pelaajaa hyökkäykseensä. Joukkueen vahvuuteen ovat liittyneet egyptiläinen Elsaid ”Saied” Maher kuluvan kauden kattavalla sopimuksella sekä gambialainen Foday Manneh lainasopimuksella.

Elsaid Maherin pääasiallinen pelipaikka on hyökkäyksen keskustassa tai ns. kymppipaikalla. Hän on aiemmin urallaan pelannut Egyptin eri sarjatasoilla ja Jordaniassa. ”Saied” on ollut erittäin tyytyväinen päästyään lopulta Suomeen ja IFK:hon, ja kertoo seuraavaksi odotuksistaan kauden suhteen sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan.

– On ollut hienoa päästä pitkän odottelun jälkeen mukaan joukkueen harjoituksiin ja huomata, että kaikki seuran toiminta on ollut odotetunlaista ja minut on otettu lämpimästi mukaan joukkueeseen sekä seuraan. Haluan, että IFK menestyy ja samalla onnistuessani pääsen eteenpäin urallani. Veikkausliiga ja IFK ovat minulle juuri tällä hetkellä hyvät vaihtoehdot. Sarja on ns. kesäsarja, joka sopii erittäin hyvin suunnitelmiini, Maher kertoo.

Manneh on hyvästä pelaajakoulutuksestaan kuuluisan Velje BK:n lupauksia, jonka läpimurron odotetaan tapahtuvan aikuisten sarjassa piakkoin. Pelaaja on erittäin motivoitunut ja tyytyväinen tarjoutuneesta mahdollisuudesta.

– Olen iloinen ja innostunut liittymään IFK:hon sekä kiitollinen mahdollisuudesta pelata Tanskan ulkopuolella hyvässä seurassa. Suomalaista Veikkausliigaa olen seurannut pienestä pitäen ja samalla sarjan gambialaisten jalkapalloilijoiden menestystarinoita. En malta odottaa pelaamista fanien edessä ja haluan auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa, Manneh sanoo.

Gambialaisen ominaisuudet tulevat parhaiten esille keskushyökkääjänä tai laitapelaajana. Manneh kuvailee itseään erityisen suoraviivaiseksi ja IFK:n tyyppiseksi pelaajaksi.

– Olen aina eteenpäin hyökkäyspelaamisessa pyrkivä pelaaja. Vahvuuteni on voittaa vastustajani 1v1 -tilanteissa ja luoda näin mahdollisuuksia joukkuekavereilleni. Haluan auttaa IFK:ta saamaan mahdollisimman paljon pisteitä ja tehdä hyökkäyksessä asioita, jotka auttavat voittamaan ottelut. Kaiken kaikkiaan olen joukkuepelaaja, joka pelaa aina joukkueelle.

lähde: www.hifkfotboll.fi