Mitä tarkoittaa vaatimustaso junnufutiksessa?

Mitä tarkoittaa vaatimustaso junnufutiksessa?

28.11.2017

Oppimista kuitenkin on monenlaista ja eritasoista. Pintaoppimisella viitataan irrallisten, yksittäisten ja jopa epäolennaisten tietojen ja taitojen omaksumiseen. Pintaoppimiselle tyypillistä on, että irrallisilla asioilla ei nähdä yhteyttä toisiin asioihin eikä suurempiin kokonaisuuksiin, kirjoittaa Harri Kumpulainen.

Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.

Mitä tarkoittaa vaatimustaso junnufutiksessa?

Junnufutiskeskusteluissa eteen tulee toisinaan käsite vaatimustaso. Tavallista on todeta, että ”Suomessa vaatimustaso on matalampi kuin ulkomailla” tai että ”valmentaja ei vaadi pelaajilta tarpeeksi” tai ”valmentaja vaatii pelaajilta liikaa”. Kuten kaikkien käsitteiden kanssa, on mielekästä selvittää ensin, mitä ne tarkoittavat.

Lähestyn vaatimustason käsitettä oppimisen näkökulmasta. Oppimisen voi määritellä prosessiksi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan, ajattelutavoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia. Jos valmentaja haluaa pelaajan edistyvän, on pystyttävä valmennuksellisesti saamaan aikaan pysyviä muutoksia pelaajan toiminnassa ja ajattelussa. Tällöin vaatimustason perusmääritelmäksi on asetettava uuden oppiminen.

Oppimista kuitenkin on monenlaista ja eritasoista. Pintaoppimisella viitataan irrallisten, yksittäisten ja jopa epäolennaisten tietojen ja taitojen omaksumiseen. Pintaoppimiselle tyypillistä on, että irrallisilla asioilla ei nähdä yhteyttä toisiin asioihin eikä suurempiin kokonaisuuksiin. Pintaoppimista on asioiden ulkoa opettelu klassisen kouluesimerkin mukaisesti: ”Hauki on kala. Hauki on kala.” Syväoppimisella puolestaan viitataan kokonaisuuksien hahmottamiseen ja kokonaisuuteen kuuluvien asioiden välisten yhteyksien ymmärtämiseen. Hauen kalaksi muistamisen sijaan keskeisempää on tutustua järven tai vesistön ekologiaan, jotta on mahdollista ymmärtää hauen elinehtoja.

Hauki on kala, kyllä. Lumme on kasvi ja vesi on märkää. Totta, mutta oppiiko näiden yksittäisten asioiden ulkoa opettelemisesta mitään siitä moniulotteisesta todellisuudesta, jossa hauki elää ja lumme kasvaa? Onko riittävä vaatimus- ja tietotaso saavutettu, kun oppija tietää hauen olevan kala ja oppii, että sitä voi kalastaa ravinnoksi opettelemalla käyttämään virveliä? Pintaoppimisessa tämä voisi riittää; yksittäinen asia opitaan muistamaan ja yksittäinen suoritustekniikka opetellaan hyvin. On opittu jotain, minkä voi mitata ja todentaa.

Syväoppimista tavoiteltaessa on laajennettava näkökulmaa. Millainen on hauen elinympäristö? Miten ja miksi hauki on päätynyt elämään siihen ympäristöön? Miten hauki hankkii ravintonsa ja lisääntyy? Millaista on järviveden laatu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Miten sitä voi havainnoida ja analysoida? Miten kokonaisuus, eli ympäröivät alueet – kuten metsä, suo ja läheinen teollisuusalue, jotka kuuluvat järven valuma-alueeseen – vaikuttavat järveen ja sitä kautta haukeenkin? Suhtautumalla haukeen kalana, joka on kala ja jota voi virvelöidä, saatamme itse asiassa jättää huomiotta paljon oleellista tietoa juuri hauesta itsestään. Tiedostamattamme saatamme jopa vaikuttaa hauen elinympäristöön siten, että tulevaisuudessa sen elinvoimaisuus vaarantuu tai sen hyötykäyttö vaikeutuu.

Jalkapallokentällä ei yleensä ole haukia. Koulusta otetun hauki-esimerkin yhteys jalkapalloon on silti läheisempi kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Jalkapallossakin pelaaja voi tutustua peliin pinta- tai syväoppimisen kautta. Mitä irrallisempia suoritustekniikoita ja -tapoja harjoittelussa korostetaan, sitä pinnallisempaa on jalkapallopelin oppiminen. Pintaoppimista edustaa esimerkiksi tarkoin rajattu pallonkuljetusharjoitus, jossa pelaaja kiertää kartioita radalla, jossa on selkeä alku ja loppu. Syvällisempää oppimista puolestaan edustaa harjoite, jossa pelaajan kohtaamat tilanteet, ärsykkeet, ovat pelillisiä tai suoraan pelistä johdettuja. Kartioiden kiertämisen sijaan vastassa on oikea vastustaja, joka liikkuu ja yrittää saada pallon itselleen. Ehkäpä havainnointikentässä on myös pelaaja, jolle pallon voi syöttää, jolloin on tehtävä valinta kuljetuksen ja syötön välillä. Mahdollisesti kokonaisuuteen vaikuttavat vielä maalit, joista toiseen hyökätään ja toista puolustetaan, eli pallonhallitsemisella on suunta ja tarkoitus.

Yhtäkään hiusta halkomatta voi todeta, että esimerkiksi pelaajan pelikäsitys ei voi perustua ulkoa opetellun (ja valmentajan suunnitteleman) pallonkierrätysmallin hyvään hallitsemiseen tai valmentajan laatiman ja ”askelmerkkejä” seurailevan toimintaketjun opettelemiseen. Ennalta ulkoa opitut ratkaisumallit tuottavat kyllä nopeita tuloksia, etenkin nuorimmissa ikäluokissa, siinä missä ulkoa opettelu koulun koetta varten tuottaa korkean arvosanan, kun mitattavat määreet ovat kokonaisuudesta pilkottuja yksityiskohtia. "Onko hauki a) kissa, b) lintu vai c) kala?" Mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun vastustaja on pitkäjänteisesti pelin moninaisuutta opeteltuaan ja opittuaan kykenevä estämään ulkoa opitun suoritusmallin toteuttamisen? Pitääkö yhä vain yrittää virvelöidä haukea, vaikka vastustajalla on käytössään katiska ja verkko sekä kyky ja tietoisuus ravinnon hankkimisesta järven ja sen ympäristön muistakin eliöistä, eläimistä ja kasveista?

Oleellista on pohtia, onko pelaajan ajattelukyky, pelikäsitys, kehittynyt pintaoppimista edistäneen – toki "tehokkaaksi" koetun ja nopeita tuloksia tuottaneen – opetus- ja oppimismetodin avulla. Pystyykö valmiita malleja opetellut pelaaja sopeutumaan vaihteleviin tilanteisiin, joissa mikään valmentajan antamista ja ulkoa opetelluista malleista ei enää toimi? Saako haukea virvelöimään tottunut ravintoa, kun järvi on jostain itselle tuntemattomasta syystä saastunut tai ylikalastettu tyhjäksi?

Palaan alussa esittämääni kysymykseen siitä, mitä tarkoittaa vaatimustaso. Yksittäisten ja mitattavissa olevien seikkojen korostettua osaamista ja siihen voimakkaasti ohjaamista vai vaikeasti mitattavien laadullisten kokonaisuuksien parempaa ja syvällisempää ymmärtämistä ja hallitsemista? Seuraavassa yksinkertaistetussa kaaviossa olen jaotellut vaatimustason neljään tasokerrokseen.

harriK1

Vaatimustason neljä eri kerrosta jalkapallopelissä.

Alimmalla tasolla vaatimustaso perustuu yksittäisten suoritustekniikoiden opetteluun. Suoritukset nähdään oppikirjamaisina, ja mallisuorituksia toistetaan suoritustekniikan vakiinnuttamistarkoituksessa. Pelissä ajatellaan tapahtuvan irrallisia asioita, joihin reagoidaan vakiintuneiden suoritusmallien pohjalta. Tällä tasolla toimittaessa vahvistetaan pintatason oppimista.

Toisella tasolla pelaajalla on selkeä etu muihin pelaajiin verrattuna. Hän hallitsee useita eri suoritustekniikoita ja osaa ratkaista niiden avulla yksittäisiä pelitilanteita omaksi edukseen. Pelaaja ei kuitenkaan ymmärrä pelin kollektiivista luonnetta ja sitä, että jokainen pelaaja vaikuttaa kokonaisuuteen joka hetki. Erityisen vaikeaa on sisäistää pallottoman pelaajan liikkumisen merkitystä pelin kulkuun.

Kolmannella tasolla pelaaja ymmärtää pelin kokonaisuutta hyvin. Hän tiedostaa, että kollektiivisessa pelissä jokaisen pelaajan pallolliset ja pallottomat teot vaikuttavat siihen, miten muut pelaajat käyttäytyvät, liikkuvat ja toimivat. Peli kuitenkin on ”vain peliä”, se alkaa ja päättyy pillin vihellykseen eikä harjoittelun ja pelaamisen ulkopuolisella ajalla nähdä suurta merkitystä suoriutumiseen kentällä.

Neljännellä ja ylimmällä tasolla pelaaja suhtautuu jalkapalloon niin kokonaisvaltaisesti, että ymmärtää myös muiden elämänalojen vaikuttavan keskeisesti kentällä suoriutumiseen. Pelaaja tiedostaa urheilullisen elämäntavan merkityksen omassa toiminnassaan ja näkee suoria yhteyksiä esimerkiksi levon, ravinnon, lihashuollon, kouluoppimisen ja kentällä suoriutumisen välillä.

Vaatimustason jakaminen nelitasoiseksi kokonaisuudeksi on tietysti karkea yksinkertaistus isosta kokonaisuudesta, mutta se auttaa havainnollistamaan sävyjä eritasoisen oppimisen välillä. Maailma ei ole tässäkään tapauksessa mustavalkoinen, vaan pinta- ja syväoppimisen väliin mahtuu erilaista ja eritasoista oppimista. Mitä ylemmän tason tavoitteita jalkapalloharrastukselle ja -harjoittelulle asetetaan, sitä korkeammaksi myös vaatimustaso nostetaan. On totta, että oppimisessa voi myös edetä taso kerrallaan kapuamalla alhaalta ylöspäin. On kuitenkin kysyttävä, onko vaatimustaso itse asiassa juuri silloin asetettu matalaksi verrattuna laajemman ja kokonaisvaltaisemman oppimisen tavoitteluun. Alemman tason elementit sisältyvät aina myös ylemmän tason kokonaisuuksiin, mutta kun alempia tasoja lähestytään ylhäältä päin, yksittäisetkin elementit asettuvat luontevammin osaksi kokonaisuutta ja merkityksellisemmiksi syy-seuraus-suhteiksi eivätkä jää irrallisiksi tai pirstaleisiksi palasiksi, joista on vaikeaa hahmottaa kokonaisuuksia. Siksi kaavion nuolet kulkevat ylhäältä alaspäin.

Pienimmissä junnuissa ottelun lopputulokseen keskittyminen edistää herkästi pintaoppimisen keinoja valmennuksessa. Kun tulos, voittaminen, asetetaan keskiöön, saatetaan valmennusmetodeissa alkaa suosia keinoja, jotka tuottavat nopeita tuloksia. Tällöin esimerkiksi palloa saatetaan harjoitella kierrättämään alakerran kautta ulkoa opeteltavan kaavan mukaisesti, kuin seuraten valmentajan määrittelemiä ”askelmerkkejä”. Näiden verrattain nopeasti omaksuttujen suoritustekniikoiden ja -tapojen avulla saavutettavien (tulos)etujen merkitys kuitenkin vähenee ajan myötä, kun vastustajat alkavat prässätä kokonaisvaltaisemmin ja tehdä ratkaisujaan yhä tilannekohtaisemmin varioiden. Kärjistetysti ilmaistuna kierrätyskaavaa noudattaneen joukkueen pelaajat eivät välttämättä ole oppineet sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin, sillä heidän pelikäsityksensä kehittäminen on perustunut valmentajan ajattelemien kaavojen toteuttamiseen ja kentän laidalta annettujen yksityiskohtaisten ohjeiden noudattamiseen.

Jos valmennukselliseksi lähtökohdaksi otetaan kokonaisvaltainen pelaajakehitys, joka pitää aina sisällään psyykkiset, fyysiset, tekniset, taktiset ja teknis-taktiset seikat, tavoitellaan syvällisempää oppimista. Otteluiden voittaminen ei ole keskiössä, sillä on tärkeämpää oppia pelaamaan, tulkitsemaan ja ajattelemaan peliä. Kokonaisvaltaisessa pelaajakehityksessä vaatimustaso siis asetetaan korkeammalle tasolle kuin voittamiseen keskittyvässä lähestymistavassa, vaikka tulokset saattavat laahata perässä. Yhden näkemyksen mukaan tuloksella alkaa olla itseisarvollista merkitystä junnufutiksessa ehkä C- tai B-junnuiässä. Sitä ennen voittaminen ja häviäminen ovat lähinnä pelaajakehityksen sivutuotteita prosessissa, jossa ei yleensä edes voida havaita suoraa lineaarista edistymistä. Kokonaisuudessa on toistuvia ylä- ja alamäkiä eivätkä yksittäiset ottelut tai voitot kerro pelaajakehityksen edistymisestä riittävästi.

Valmentajalla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa pelaajan kokonaisvaltaisen kehittymisen edistämiseen. Esimerkiksi koulu- ja kaveriasioihin vaikuttaminen ei ole ensisijaisesti valmentajan tehtävä. Pelaajia valmentaja näkee harjoituksissakin – ikävaiheen mukaan – vain muutamia tunteja viikossa. Mitä pienemmästä juniorista on kyse, sitä suurempi osa kokonaisliikuntamäärästä on (oltava) ohjattujen harjoitusten ulkopuolista liikuntaa, usein omatoimista. Valmentajan vaikutusmahdollisuus perustuu liikunnalliseen ja jalkapalloilulliseen elämäntapaan innostamiseen harjoituksissa ja peleissä. Siihen paras mahdollisuus on vaikuttaa arjen toiminnassa tehdyillä valinnoilla ja teoilla. Harjoittelun punaiseksi langaksi, vaatimustasoa osoittavaksi rimaksi, on järkevää asettaa pelaajan kyky uuden oppimiseen; se, että pelaaja oppii sopeutumaan jatkuvasti vaihteleviin tilanteisiin ja oppii käsittelemään keräämäänsä informaatiota ja toimimaan muuttuvissa olosuhteita luontevasti. Vaatimustason ylemmiltä tasoilta tarkasteltuna alempien tasojen yksityiskohdat saavat ymmärrettävän merkityksen. Alhaalta katsottuna ylemmät kerrokset saattavat näyttää pelottavan suurilta ja vaikeasti hahmotettavilta.

Vaatimustaso on valmennusfilosofinen valinta.