Jani Sarajärvi jatkoi Tanskasta alkanutta valmentajaopintomatkaansa Turkkiin, jossa hän tutustui useiden seurojen harjoituksiin. Sarajärvi kertoo uusimmassa kolumnissaan mitä näki ja oppi matkallaan sekä pohtii eri maiden pelillistä identiteettiä. 

Suomen Palloliiton koulutukset ovat kuin autokoulu. Ne ovat erittäin hyviä koulutuksia, mutta niiden jälkeen sinulla itselläsi on vastuu alkaa käyttää oppimaasi ja oppia paljon lisää. Isäni sanoi inssin jälkeen, ”poika, tästä oppiminen vasta alkaa.” Hän oli oikeassa, kokemusta on tuon testin jälkeen tullut paljon lisää.

Tammikuussa sekä jalkapallo- että ajo-oppia tuli lisää Turkista, jossa olin seuraamassa eri seurojen harjoitusleirejä. Ennen matkaani olin saanut kontaktin Willem II -valmentajaan Jürgen Streppeliin, joka antoi luvan tulla katsomaan joukkueen harjoituksia ja pelejä. Heidän leirinsä kuitenkin loppui jo alle viikko Turkkiin saapumisestani, minkä jälkeen oli yhden matkani isoimman opin paikka: kun jättää jurouden edes väliaikaisesti taakseen ja uskaltaa mennä juttelemaan ihmisille, niin hyviä asioita tapahtuu.

Avoimuuden ja hyvän onnen ansiosta pääsin seuraamaan joukkueita läheltä ja juttelemaan valmentajien kanssa myös loppumatkani ajan. Seuraamiani joukkueita olivat muun muassa Turkin liigajoukkue Kasımpaşa Spor Kulübü, Sveitsin liigan Young Boys sekä Bayern Münchenin reservijoukkue.  

Kaikki valmentajat pitivät tärkeänä selkeää identiteettiä ja rakennetta. He sanoivat, että joukkueella ja seuralla täytyy olla edellä mainitut asiat selkeästi mietittynä ja niiden pohjalle voidaan rakentaa jokapäiväinen toiminta. Jos näemme esimerkiksi saksalaisen tai espanjalaisen pelaajan, huomaamme hänen yleensä olevan tietynlaisen pelaajakehitysajattelun ”tuote”. Pelaajan kehittäminen on mietitty hyvin pitkälle ja sitä toteutetaan kaikessa toiminnassa. Samoin edustusjoukkueen ja koko seuran identiteetti ja rakenne on monessa paikassa kehitetty selkeäksi. Näitä asioita on Suomessa käsitelty aiemminkin, mutta voimme kehittää niitä vielä lisää.

Pelillisistä asioista mieleen jäivät joukkueiden erilaiset pelityylit sekä pelaajien liikkeet erilaisissa tilanteissa. Saksalaiset pelasivat fyysisesti ja suoraviivaisesti edeten nopeilla kombinaatioilla, turkkilaiset olivat taitavia pienessä tilassa, hollantilaisilla oli ”total voetbal” ja eteläkorealaiset yhdistivät henkilökohtaisen taidon huikeaan työmoraaliin. Eri maiden identiteetit olivat selkeästi nähtävissä.

Pelaajien liikkeisiin liittyen erityisen mielenkiintoinen asia oli laitapakin liikkuminen pelin avaamis- ja rakenteluvaiheessa. Muutaman joukkueen laitapakit tekivät liikkeitä ”taskuun” joukkueen rakentaessa peliä.

Vanhana laitapakkina oli mukava nähdä roolin kehittymistä edelleen. Tästä asiasta en valmentajien kanssa jutellut, joten en tiedä liikkeiden suunnitelmallisuudesta. Harjoituksissa edellä kuvattua ja muita pelaajien paikanvaihtoja kuitenkin näkyi joukkueesta riippuen enemmän ja vähemmän.

Kokonaisuutena Turkin-reissusta jäi niin hyvä maku, että suosittelen tämän tyyppistä matkaa kaikille suomalaisvalmentajille, jotka haluavat nähdä eri maiden huippujoukkueiden harjoituksia ja pelejä sekä päästä juttelemaan muiden jalkapalloihmisten kanssa. Seuraavaksi matka jatkui Espanjaan Salouhun ja Reusiin, hyvää talven jatkoa sinne Suomeen!

Jani Sarajärvi

Lue myös: Jani Sarajärvi: ”Opintomatkalle Eurooppaan”
Lue myös: Jani Sarajärvi: Tanskalainen kultakaivos
Lue myös: Jani Sarajärvi: Jään päällä
Lue myös: Jani Sarajärvi: Palautteen tärkeys
Lue myös:  Jani Sarajärvi: Tanskalainen kultakaivos vol. 2

Jani Sarajärvi on entinen jalkapalloilija ja nykyinen valmentaja. Hän on FC Kurenpoikien kasvatti, mutta on pelannut uransa aikana muun muassa VPS:ssa, IFK Norrköpingissä, AC Allianssissa, FF Jarossa sekä TPS:ssa. Hänellä on tilillään myös yksi A-maaottelu. Parin edelliskauden ajan Sarajärvi on toiminut Kakkosessa pelaavan FC YPA:n sekä Futsal-liigan Sievi Futsalin päävalmentajana. Sarajärvi pitää välivuotta valmennuksesta ja aikoo ammentaa oppia ulkomailta. Hän raportoi opintomatkansa edesottamuksista Kymppipaikalle.