Auto

Auto

19.1.2016

Jos tärkein tavoite on olla paras ja suurin, ja kun kilpailu on kireää, käy helposti niin, että tarkoitus pyhittää keinot, kirjoittaa Harri Kumpulainen.

Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.

Auto

Tämä kirjoitus perustuu erään automerkin tarinaan. Tuo automerkki - jota kutsuttakoon jatkossa AUTOksi - on historiallisesti tullut tunnetuksi autojensa korkeasta laadusta ja turvallisuudesta sekä työntekijöidensä korkeasta ammattitaidosta. Tarinan yksityiskohtia on oiottu suoriksi ja yksinkertaistettu. Osittain kertomuksen etenemisessä on käytetty myös muistinvaraisia yleistyksiä.

AUTO aloitti toimintansa paikallisena perheyrityksenä, jossa ajoneuvot koottiin käsin. Toiminta perustui vakaaseen uskoon, jonka mukaan laadukas ja turvallinen auto on autoista parhain. Muut ja menestyneemmät automerkit olivat onnistuneet luomaan autonvalmistukseen soveltuvan liukuhihnatuotantomallin, joka mahdollisti autojen nopean valmistuksen ja antoi kilpailuedun tehtaisiin, joissa autoja kasattiin käsityönä. Liukuhihnatuotannossa oli vain yksi huono puoli; yhdellä hihnalla pystyi valmistamaan vain yhdenlaisia automalleja.

AUTO halusi pitää kiinni laadustaan, mutta saavuttaa samalla muiden merkkien tuotannollista etumatkaa ja hankkia ehkä jopa kilpailuetua muihin merkkeihin. Se panosti tutkimus- ja kehitystyöhön sekä henkilöstön kouluttamiseen ja hyvinvointiin. Koulutettu, sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö ponnisteli ahkerasti yhdessä ja asetti yhteiseksi tavoitteekseen valmistaa mahdollisimman laadukkaita autoja mahdollisimman tehokkaasti. Innostuneen henkilöstönsä ansiosta ja tutkimus- ja kehitystyöpanostustensa tuloksena AUTO kehitti uudenlaisen liukuhihnan, jolla pystyi valmistamaan monenlaisia autoja asiakkaan yksilöllisten toiveiden pohjalta. Perheyhtiönä AUTO oli aina lähtenyt siitä, että laatu on paras menestystekijä ja siksi laatu oli edelleen toiminnan kivijalka. Asiakkaiden silmissä AUTO tunnettiin uuden innovaationkin jälkeen juuri korkeasta laadustaan. Kauppa kävi ja kassakone kilisi.

AUTO koki taloudellista kasvua ja saavutti huomattavan aseman maailmanmarkkinoilla. Laadun nimeen vannoneessa perheyrityksessä puhalsi kuitenkin muutoksen viima, kun sen johtoon nimettiin perustajaperheen ulkopuolinen nokkamies. Uuden käskyttäjän johdolla AUTOn tavoitteeksi asetettiin nouseminen maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi. Toimintaa tehostettiin ja kuluja leikattiin. Kasvuakin tapahtui ja autoja alkoi mennä kaupaksi nopeammin kuin koskaan ennen.

Sitten tapahtui jotain, mikä järkytti AUTOn laatuun tottuneita työntekijöitä ja asiakkaita. Julki alkoi tulla tapauksia, joissa AUTOjen kaasu hirtti kiinni kesken ajon kovassa vauhdissa. Tapahtui onnettomuuksia ja nähtiin myös kuolonuhreja. Yhtäkkiä AUTO ei ollutkaan enää se laadustaan ja turvallisuudestaan tunnettu ajoneuvo, johon kuljettaja voi luottaa. AUTOn maine kärsi ja myyntiluvut alkoivat laskea.

Herää kysymys, miksi AUTOn laatu heikkeni. Yhden näkemyksen mukaan se johtui siitä, että turvallisuus jäi yhtiön käytännön toiminnassa toissijaiseksi arvoksi, kun varsinaiseksi tavoitteeksi asetettiin kasvu ja nousu maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi. Jos tuossa näkemyksessä on osakin totta, se tarkoittaa ainakin kahta asiaa:

Ensinnäkin, menestystarinat ammentavat menestyksensä siemenet kunnioittamalla omaa historiaansa ja omia vahvuuksiaan. Ne vaalivat perinteisiä arvojaan, sillä ne ovat juuri niitä asioita, jotka ovat alun perin tehneet niistä menestyksekkäitä. Ne osaavat muuttaa toimintatapojaan ajan kuluessa kunnioittamalla historiaansa, sillä ilman ajallista jatkumoa ei edes olisi olemassa menestystarinoita.

Toiseksi, voiton asettaminen ensisijaiseksi tavoitteeksi johtaa jossain vaiheessa muiden arvojen heikkenemiseen. Jos tärkein tavoite on olla paras ja suurin, ja kun kilpailu on kireää, käy helposti niin, että tarkoitus pyhittää keinot. Laatu alkuperäisenä valttina joutuu väistymään ja antamaan tilaa muille arvoille, kun voitontavoittelusta tulee toimintaa ohjaava voima.

AUTOn tarina voisi olla - ja valitettavasti onkin - monen jalkapalloseuran ja -joukkueen tarina. Uuden johtajansa myötä AUTO halusi vilpittömästi kehittyä, muuttaa historiansa suuntaa ja karistaa lopullisesti toiminnastaan lintukotomeiningin. Epäonnekseen se toteutti sen yhtiön perinteisten arvojen kustannuksella. Muuttuvassa maailmassa kuitenkin juuri perinteiset ja toimiviksi todetut omat arvot ovat kivijalka, jonka varaan voi rakentaa uusia ja menestyksekkäitä toimintatapoja. Voittaminen on sivutuote, joka syntyy laadukkaasta toiminnasta. Päinvastoin yhtälö ei toimi.

Miten hyvin sinä tunnet oman paikallisen jalkapalloseurasi tarinan?