Huuhkajat päätti Nations Leaguen tappioon

Huuhkajat päätti Nations Leaguen tappioon

18.11.2018

Lohkovoiton jo aiemmin varmistanut Huuhkajat kohtasi Nations Leaguen päätösottelussa Unkarin Budapestissä. Unkari hyödynsi Suomen nukahdukset ja otti ottelussa 2-0 (2-0)-voiton.

Päävalmentaja Markku Kanerva oli tehnyt Suomen avaukseen useita muutoksia sitten Kreikka ottelun. Maalilla nähtiin Jesse Joronen ja avaukseen olivat nousseet myös Sauli Väisänen, Robert Taylor ja Thomas Lam.

Ottelu alkoi tasaisesti, vaikkakin isäntäjoukkueella oli lievä hallinta. Suomelle tuli kuitenkin ensimmäinen paikka, kun Jasse Tuominen pelasi Teemu Pukin puolittaiseen läpiajoon 17. minuutilla. Unkarin maalivahti Peter Gulacsi torjui kuitenkin Pukin laukauksen kulmaksi. Seuranneesta kulmasta Sauli Väisänen pääsi ohjaamaan, mutta yritys meni hieman maalista ohi. Kolme minuuttia myöhemmin Pukki pääsi jälleen lataamaan, mutta kuti suuntautui suoraan Gulacsin syliin.

29. minuutilla Unkari iski ottelun avausmaalin. Näppärän syöttökuvion päätteeksi Adam Szalai pääsi täysin vapaasti sijoittamaan pallon Suomen maalin alakulmaan ja Joronen oli voimaton.

Seitsemän minuuttia myöhemmin Unkari onnistui taas. Väisänen ja Uronen sekoilivat ja lahjoittivat pallon Unkarin Adam Nagylle, joka tykitti Jorosen käsien kautta pallon maaliin.

Toiselle puoliajalle Kanerva suoritti vaihdon, kun Joona Toivio Suomen vasemmassa puolustuksessa Albin Granlundin. Toinen puoliaika oli puolin ja toisin pelaamista. Unkari sai luotua parhaan paikkansa 66. minuutilla, mutta Filip Holenderin laukaus suuntautui suoraan kohti Jorosta. Suomella ei sen sijaan huippupaikkoja ollut eikä kiri lähtenyt käyntiin missään vaiheessa.

Suomen urakka Nations Leaguessa jatkuu keväällä 2020 jatkokarsintojen muodossa - mikäli Suomi ei selvitä tietään EM-kisoihin karsintojen kanssa. EM-karsintalohkot arvotaan joulukuussa.

Suomen kokoonpano:
Jesse Joronen, Paulus Arajuuri, Albin Granlund (46. Joona Toivio), Sauli Väisänen, Glen Kamara, Robin Lod, Robert Taylor (74. Petteri Forsell), Teemu Pukki, Jere Uronen, Thomas Lam (60. Joni Kauko), Jasse Tuominen

Vaihtopelaajat:
Lukas Hradecky, Anssi Jaakkola, Eero Markkanen, Pyry Soiri, Fredrik Jensen, Markus Halsti, Juha Pirinen, Janne Saksela