Ykkönen käyntiin viikonloppuna - KPV yksi suosikeista

Ykkönen käyntiin viikonloppuna - KPV yksi suosikeista

26.4.2018

Urallaan yhteensä 284 ottelua Veikkausliigassa pelannut Ville Koskimaa siirtyi täksi kaudeksi Ykkösen suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuvan KPV:n riveihin. Koskimaan tähtäimessä siintää paluu Veikkausliigaan nyt kokkolalaisseuran paidassa.

VPS-legendan aika Vaasassa päättyi viime kauteen, kun jatkosopimusta VPS:n kanssa ei syntynyt. Koskimaalla oli edelleen pelihaluja ja kysyntää riitti kokeneelle topparille. Lopulta uudeksi osoitteeksi valikoitui Kokkola ja KPV.

– Minulla oli verkot vesillä ja keskustelin myös liigajoukkueiden kanssa. Sitten KPV tuli kuvioihin ja mietimme perheen kanssa mikä olisi paras ratkaisu. Poika on koulussa ensimmäisellä luokalla, joten emme halunneet vaihtaa paikkakuntaa. Perhe asuu edelleen Vaasassa ja minä olen puoliksi Kokkolassa ja puoliksi Vaasassa, Koskimaa valottaa.

Vaikka Koskimaa joutuu olemaan erossa perheestään, niin sopeutuminen uusiin maisemiin on sujunut hyvin. Seuran puolelta on löytynyt ymmärrystä ja kesällä perheikävä myös helpottaa.

– Kaikki on toiminut KPV:n puolelta todella hyvin. He ovat auttaneet minua paljon eikä tuo välimatka ole kuin reilut 100 kilometriä. Välillä perhe on myös täällä Kokkolassa ja varmasti entistä enemmän sitten kesällä, kun pojan koulu loppuu.

Koskimaan edellinen kosketuspinta Ykköseen oli vuonna 2005, kun hän oli nousemassa Veikkausliigaan VPS:n mukana. Talven aikana Suomen Cupin pelit ja harjoitusottelut ovat hieman antaneet osviittaa siitä mitä tuleman pitää, mutta hänen mukaansa on vielä liian aikaista lähteä ruotimaan Veikkausliigan ja Ykkösen välisiä eroja.

– On aika vaikea sanoa siitä vielä mitään. Talvella joukkueet kokeilevat paljon eri asioita ja ne ovat sitten aina erilaisia pelejä kuin ne milloin taistellaan pisteistä. Jonkinlainen tasoero tietenkin on ja luulen, että se näkyy eniten tasaisuudessa. Liigassa monet joukkueet pystyvät suoriutumaan viikosta toiseen ehjästi 90 minuutin ajan samalla tasolla. Ykkösessä vaihtelua voi olla aika paljon. Tasaisuus on varmasti myös ratkaisuasioita, kun Ykköstä ratkaistaan. Tasaisimmin pelannut joukkue on aika lähellä nousua.

KPV on parina edelliskautena kolkutellut Ykkösen kärkisijoja ja tähän kauteen joukkue on jälleen satsannut paljon. Koskimaan lisäksi joukkueeseen on hankittu muun muassa Kalle Multanen, Patrick Poutiainen sekä paluumuuttaja Patrick Byskata. KPV lähteekin tavoittelemaan nousua Veikkausliigaan.

– Se painoi päätöksessä todella paljon. Se oli yksi tärkeimmistä syistä miksi valitsin KPV:n. Koin nousun Veikkausliigaan kaudella 2005 ja se oli hieno hetki. Nyt kun tuli mahdollisuus, niin olisi hieno päästä kokemaan se uudestaan.

Ykkösestä povataan tällä kaudella erittäin tasaista sarjaa. KPV:n lisäksi ainakin HIFK, AC Oulu ja FF Jaro on nostettu vahvoiksi nousijakandidaateiksi. Lisäksi Suomen Cupin välieriin tiensä raivannut EIF, perinteikäs FC Haka, Veikkausliigasta pudonnut JJK, paluun Ykköseen tekevä FC KTP, talven aikana väläytellyt AC Kajaani sekä nuorten maajoukkuepelaajia vilisevä Klubi 04 omaavat kaikki mahdollisuudet taistella kärkipään sijoituksista. Ykkönen on ennakkoon ajateltuna tällä kaudella äärimmäisen arvaamaton ja siten myös mielenkiintoinen sarja.

– Meillä on hyvä joukkue ja hyvät mahdollisuudet. Se kuitenkin vaatii paljon onnistumisia, mutta myös paljon onnea. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Ykkönen on varmasti tällä kaudella todella tiukka sarja. Siellä on monta muutakin joukkuetta, jotka ovat satsanneet ja ilmoittaneet nousun olevan tavoitteena. Ristiin pelaamista tulee varmasti jonkin verran ja luulen ratkaisun venyvän pitkälle syksyyn siitä, mitkä joukkueet siellä kärjessä sitten ovat.

www.jpy.fi