(C) Roni Raunola

FC Lahdesta pelipaikkaa havitteleva Fareed Sadat sopeutui Suomeen jalkapallon kautta

23.1.2016

Kun 17-vuotias Fareed Sadat saapui viisi vuotta sitten Afganistanista Helsinki-Vantaan lentokentälle, ensireaktio oli arvattavissa - "täällä on hemmetin kylmä". 

Sadatin isä oli muuttanut Suomeen pari vuotta muita perheenjäseniä aiemmin ja perhe asuu yhä Espoon Kivenlahdessa.
- Kieli oli aluksi vaikeaa oppia eikä minulla ollut kavereita, mutta kaikki helpottui, kun menin kouluun.

Tänä päivänä Sadat puhuu suomea mallikkaasti, ja moni voisi uskoa, että hän on asunut Suomessa pidempäänkin.

Sadatin veli pelasi jalkapalloa Afganistanissa, mutta hän ei itse vielä silloin harrastanut kuningaslajia missään joukkueessa. Nuorukainen aloitti jalkapalloilun Espoon Palloseurassa. Kuten monilla maahanmuuttajille, Sadatillekin jalkapallo oli suureksi hyödyksi haastavina aikoina.
- Futis oli varmasti tärkein asia sopeutumiseni suhteen.

C-juniori-iässä Sadat siirtyi FC Espooseen, minkä jälkeen hän käväisi Atlantiksessa sekä Grankulla IFK:ssa, kunnes palasi takaisin sinipaitoihin. Debyyttikausi edustusjoukkueessa tuotti hyökkääjälle mukavasti vastuuta ja FC Espoolle nousun Kakkoseen. Sadat pelasi koko sesongin laitalinkkinä, mutta kokee omien sanojensa mukaan olevansa parempi kärjessä, sillä muun muassa pallon suojaaminen kuuluu hänen vahvuuksiinsa. Hyvät otteet sekä seitsemän maalia Kolmosessa huomioitiin myös FC Lahdessa. Joukkue järjesti kauden päätteeksi yhteistyöseurojensa nuorille lupauksille pelaajatarkkailutapahtuman, jossa Sadat onnistui erinomaisesti.
- Sovimme tapahtuman jälkeen viikon testijaksosta ja myöhemmin toisesta viikosta.

Sittemmin testijakso on venynyt useamman viikon mittaiseksi. Sadat kertoo ensimmäisten treenien menneen totutellessa, mutta päästyään sittemmin mukaan mainiosti. Liigajoukkueen harjoitukset ovat olleet vakuuttavia hänen silmissään - kaikki vetävät sata lasissa ja pelaajien perustekeminen syöttöineen ja laukauksineen on kovalla tasolla.
- Normaalisti minulla ei ole näin paljoa aikaa pallon kanssa ja ehdin kikkailla enemmän. FC Lahden treeneissä on heti kolme jätkää kimpussa, kun ottaa pallon haltuun.

Harjoittelun lisäksi Sadat on päässyt pelaamaan lahtelaisten riveissä Porin Kotijoukkue-turnauksessa. Ottelussa SJK Akatemiaa vastaan hän ahersi viheriöllä 75 minuuttia ja onnistui maalinteossa. Finaalissa Ilvestä vastaan seuraikoni Rafael teki puoliajalla tilaa Sadatille ja FC Lahti voitti mittelön lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas kehui Kuhnurien nettisivuilla Sadatin otteita ja kertoi testimiehen nostaneen osakkeitaan entisestään.

Sadat oli avauksessa myös Liigacupin HIFK-pelissä ja kirjautti itselleen 60 minuuttia, jääden kuitenkin tehomerkinnöittä.

Matheus Alveksen lähdöstä huolimatta FC Lahdella on todella vahva hyökkäysosasto. Ykkösessä kahdella viime kaudella maalikuninkuuden voittaneen Kalle Multasen lisäksi nuori Jasse Tuominen on tehnyt Sadatiin vaikutuksen. Brasiliasta on luultavasti tulossa yksi hyökkäyspään pelaaja, joten kilpailu tulee olemaan kovaa.

- Jos saan sopimuksen Lahteen, muutan sinne mielelläni. Minulla on yksi vuosi jäljellä FC Espoon kanssa, mutta haluaisin pelata jo ensi kaudella mahdollisimman korkealla sarjatasolla.

Seuraavat viikot kertovat missä espoolaislupaus pelaa tulevalla kaudella.  Luvassa on joka tapauksessa valtavasti työntekoa ja toivon mukaan paljon maaleja. Monista maahanmuuttajista, kuten Perparim Hetemaj'sta, on tullut Huuhkajien runkopelaajia. Sadatilla ei ole vielä Suomen kansalaisuutta, mutta nuorimies vastaa haastattelun lopuksi esitettyyn klassiseen maajoukkuekysymykseen päättäväisesti.
- Edustan Suomea, jos vain saan kutsun maajoukkueeseen.

Roni Raunola