Elli Pikkujämsä huipulla kahdessa lajissa - "Keskityn enemmän jalkapalloon"

Elli Pikkujämsä huipulla kahdessa lajissa - "Keskityn enemmän jalkapalloon"

01.8.2018

FC Hongan puolustaja Elli Pikkujämsä on harvinainen urheilulahjakkuus, sillä hän on huippu kahdessa varsin erilaisessa lajissa. Pikkujämsä taistelee Hongan kanssa Naisten Liigan mestaruudesta ja talvisin hän on Suomen parhaita lumilautailijoita.

Äkkiseltään ajateltuna jalkapallo ja lumilautailu eivät voisi juuri enempää erota toisistaan. Toinen on kesäinen joukkuelaji ja toinen talvinen yksilölaji. Pikkujämsä näkee lajien kuitenkin täydentävän toisiaan.

– Erilaisten lajien takia lihakset saavat erilaisia ärsykkeitä. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että urheilijat tarvitsevat eri lihasryhmien toimintoja. Lumilautailussa käytetään eri tavalla lihaksia ja sieltä minulle on tullut hyvä tasapaino. Jalkapallon puolelta sitten kuntopuoli on kunnossa. Yksi vahvuuteni jalkapallossa on kova potku ja varmasti lumilautailusta on ollut siinä hyötyä, kun jalkalihakset ovat vahvat. Lumilautailussa on tullut myös hyvä tasapaino ja jalkapallossa olen taas tottunut ottamaan iskuja vastaan. Oman mielenkiintonsa tuo myös se, että toinen on joukkue- ja toinen yksilölaji. Totta kai lumilautailussakin mennään porukan mukana leireille ja kisoihin, mutta kisasuoritus tehdään yksi. On hyvä saada välillä ajatuksia muualle talvisin, ettei ole joka päivä pelkästään futista, Pikkujämsä vertailee.

Pikkujämsä on saanut sovittua molempien lajien harjoittelun ja kilpailemisen. Hän kuitenkin myöntää, ettei se ole aina ollut helppoa.

– Tämä kausi oli poikkeuksellinen, kun olin loukkaantuneena. Aiemmin kuitenkin sain sovitettua harjoittelun hyvin. Valmentajat tiesivät, että lumilautailen talvisin enkä pääse jokaisiin treeneihin. Kisamatkat saattoivat kestää pari viikkoa ja talvisin pääpaino oli lumilautailussa. Kesällä sitten keskityin jalkapalloon. Joskus oli sillä tavalla, että koulua oli 14.30 asti, sitten käväisin kotona haukkaamassa jotain ja äiti vei lautailemaan. Lautailin 15-16 ja sitten menin siitä futistreeneihin.

Loukkaantumisen aikana Pikkujämsä keskitti energiansa kuntouttamisen lisäksi kouluun. Keväällä hän saikin valkohatun päähänsä.

– Minulla oli ensin neljän vuoden suunnitelma lukiolle, mutta vaihdoin sen edelliskaudella kolmeen vuoteen ja otin loppukirin. Talvi oli aika kiireinen, kun jaksot piti hoitaa aika tiukassa tahdissa. Siinä pamahtivat kaikki vähän samaan aikaan. Piti herätä aikaisin, että sai luettua kokeisiin ja sitten aina harjoitusten välissä yritti lukea. Ei se helppoa ollut, sillä en ole koskaan ollut mikään lukutoukka.

Hän myöntää, että urakka oli henkisesti raskas, mutta hän suoriutui siitä kunnialla.

– Olin loukkaantuneena ja sain pidettyä mielen kasassa ja ajattelin myös positiivisia asioita. En missään vaiheessa romahtanut henkisesti, vaikka välillä saattoi olla aika raskasta. Selvisin siitä ehjin nahoin.

Pikkujämsä on niittänyt menestystä molemmissa lajeissa. Hän on kolminkertainen nuorten MM-mitalisti ja nuorten olympiamitalisti lumilautailussa. Jalkapallossa hänellä on tilillään nuorten maaotteluita ja TPS:n paidassa Naisten Liigan hopeaa kaudelta 2016. 18-vuotias ei ole vielä tehnyt lopullista lajipäätöstään.

– Tällä hetkellä keskityn enemmän jalkapalloon, mutten ole lyönyt lautaa vielä tiskiin. Yksi asia oli se, etten päässyt maajoukkueeseen, kun siirryin junnusarjoista aikuisiin, niin maajoukkuetoiminta jäi siihen. Haluan jatkaa lumilautailua, mutta menen vähän siten, että katsotaan mihin maailma vie. Jouduin kuntouttamaan jalkaa koko talvikauden eikä viime talvena tullut kuin yksi laskupäivä. Aika näyttää miten painotus jatkossa menee.

Maailman huiput tienaavat lumilautailussa isoja rahamääriä, mutta raha ei ratkaise Pikkujämsän lajivalintaa.

– Lumilautailussa voisi saada paremmin rahaa, mutta ei voi vain mennä sen perässä mistä saisi enemmän rahaa. Toinen asia on se, että lumilautailussa taso on tällä hetkellä hirvittävässä nousussa ja sieltä on tulossa koko ajan ihmelapsia ja siihen pitäisi periaatteessa panostaa 24/7 ja mennä ulkomaille ja pysyä siellä.

– Naisten jalkapallosta ei elantoa saa, mutta olisi siistiä viedä sitä asiaa myös eteenpäin. Jos ajatellaan esimerkiksi normaalia työtä, niin ei sekään ole hyvä asia, että tekee sellaista työtä mistä ei nauti, mutta mitä tekee vain rahan takia. Katsotaan ajan mittaan kumpi kiinnostaa enemmän ja mihin on mahdollisuuksia. Tunnen olevani etuoikeutettu, että pystyn kilpailemaan monessa lajissa.

Jalkapallossa Pikkujämsällä on vielä isot tavoitteet. Haaveissa siintävät Helmari-paita sekä ulkomaan kentät.

– Haluan kehittää itseäni mahdollisimman paljon ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Suomen edustaminen olisi hienoa ja päästä ulkomaille, että näkisi vähän millaista se elämä siellä on.

www.jpy.fi