(C) PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaalle kolme uutta sopimusta

05.12.2017

PK-35 Vantaa on solminut jatkosopimukset Alina Kosusen, Mimmi Nurmelan ja Roosa Toivasen kanssa. 

21-vuotias Nurmela on esiintynyt Punamustissa sekä keskuspuolustajana että laitapuolustajana, joten hän on joukkueen kannalta arvokas monikäyttöinen pelaaja. 19-vuotias Toivanen sen sijaan viihtyy ensisijaisesti vasemman puolustajan paikalla. Molemmat osallistuvat puolustustyöskentelyn lisäksi aktiivisesti myös hyökkäyspeliin.

Nurmela debytoi pääsarjassa kaudella 2014. Kahden ensimmäisen kauden aikana peliminuutteja kertyi lähinnä Ykkösessä VJS:n paidassa, mutta kaudella 2016 Nurmela nousi Punamustien vastuunkantajien joukkoon tuplamestaruuden voittaneessa joukkueessa. Yhteensä Nurmela on pelannut Naisten Liigassa 48 ottelua.

Neljännen kautensa Punamustien mukana aloittava Toivanen nousi liigajoukkueen pelaajarinkiin vuonna 2015 ja debytoi Naisten Liigassa vuotta myöhemmin. Hän on pelannut PK-35 Vantaan riveissä yhteensä 40 liigapeliä ja tehnyt niissä viisi maalia. Viime kaudella Toivanen kunnostautui tehopelaajana myös Suomen Cupissa, jossa hän osui peräti neljästi.

Hyökkäävissä rooleissa viihtyvä Kosunen aloittaa toisen kautensa Punamustissa. 19-vuotias Kosunen nousi PK-35 Vantaan mukaan vuosi sitten VJS:n riveistä. Hän debytoi Punamustien paidassa heinäkuussa Suomen Cupin ottelussa HPS:ää vastaan. Kosusen ensiesiintyminen sujui mainiosti, sillä hän onnistui heti kahdesti maalinteossa. Ensimmäisen Naisten Liigan ottelunsa Kosunen pelasi heinäkuussa Kokkolassa.

Hän sai lisäksi kauden aikana paljon vastuuta Punamustien farmijoukkueen HPS:n paidassa. Kosunen pelasi HPS:n riveissä 16 naisten Ykkösen ottelua ja viimeisteli niissä seitsemän maalia.

Kosunen on esiintynyt myös Suomen nuorisomaajoukkueissa.

Lähde: https://pk35vantaa.fi