Naisten Liigan tauolle HJK:n johdossa

Naisten Liigan tauolle HJK:n johdossa

02.6.2018

Naisten Liiga jäi parin viikon maajoukkuetauolle. HJK pitää sarjassa kärkipaikkaa.

Naisten Liigan viimeinen kierros ennen pientä taukoa käynnistyi keskiviikkona, kun Åland United ja TPS ottivat mittaa toisistaan. Åland United otti ottelusta 1-0 (1-0)-voiton. Ottelun ainoan maalin viimeisteli Pille Raadik ottelun 36. minuutilla.

Torstaina oli ohjelmassa kolme ottelua. JyPK otti kotonaan 4-0 (1-0)-voiton Ilveksestä. Gentjana Rochi aloitti maalien tekemisen toisella minuutilla. Kotijoukkue ratkaisi ottelun toisen puoliajan kolmella maalilla. Henna-Riikka Honkanen onnistui kahdesti ja Lavdije Begolli kertaalleen.

Pallokissat ja ONS päätyivät pistejakoon 2-2 (1-1) päättyneessä ottelussa. Aino Kröger vei Pallokissat ottelun alussa johtoon ja Katrina Guillou tasoitti hieman ennen taukoa. Toisen puoliajan alussa Saana Hartikainen vei Pallokissat jälleen johtoon ennen kuin Anna Olmala tasoitti.

PK-35 Vantaa ja FC Honka kohtasivat kärkiottelussa. Pisteet jaettiin lopulta 1-1-lukemin. PK-35 Vantaan maalista vastasi Sanna Saarinen. Linda Nyman toi espoolaiset kuitenkin tasoihin muutama minuutti ennen loppua.

Perjantaina sarjakärki HJK ei antanut hännillä olleen TiPS:n yllättää, vaikka nuori tikkurilalaisjoukkue pisti hienosti kampoihin. HJK kuittasi lopulta kuitenkin 1-0 (0-0)-voiton Vilma Hakalan lisäaikamaalilla.

HJK lähti viettämään sarjataukoa neljän pisteen johdossa ennen Honkaa. Kärkisijat täydentävät Åland United ja PK-35 Vantaa.

Naisten Liiga jatkuu 16.6.

Naisten Liigan tulokset 30.5.-1.6.:
Åland United-TPS 1-0 (1-0)
JyPK-Ilves 4-0 (1-0)
Pallokissat-ONS 2-2 (1-1)
PK-35 Vantaa-FC Honka 1-1 (0-0)
TiPS-HJK 0-1 (0-0)

Lähde: www.palloliitto.fi