Kuva; www.hjk-j.fi

HJK:n naisille kova vahvistus hyökkäyspäähän

10.12.2018

HJK saa kaudelle 2019 hyökkäyspeliinsä uuden vahvistuksen, kun Jutta Rantala siirtyy Klubiin. Rantala on 108 ottelun mittaisella liigaurallaan edustanut FC Hongan lisäksi TPS:a sekä Porin Nice Futista.

Rantala viimeisteli menneellä kaudella kuusi osumaa espoolaisten riveissä. Kaiken kaikkiaan hän on tehnyt liigauransa aikana yhteensä 42 maalia. Kaikkien tyttömaajoukkueiden vakiokasvoihin kuulunut Rantala edusti Suomea viimeksi marraskuussa pelatussa U23-naisten tasapelissä Tanskaa vastaan.

Päävalmentaja Joona Rantanen on syystäkin tyytyväinen 19-vuotiaan hyökkääjän päätöksestä liittyä Klubiin.

– Jutta on taitava, liikkuu terävästi pallon kanssa ahtaissakin tiloissa ja omaa hyvän laukauksen molemmilla jaloilla. Jutta pystyy aiheuttamaan uhkaa vastustajan puolustajille niin laidassa kuin keskellä. Tällä hetkellä meillä on sellaisia pelaajia joukkueessa, että pystymme erilaisilla ryhmityksillä ja roolituksilla rakentamaan erittäin vaarallisen hyökkäyskaluston kentälle, avaa Rantanen.

Myös Rantalalla on isot odotukset tulevalle kaudelle.

– HJK tuntuu hyvältä paikalta kehittyä pelaajana, harjoituksissa on kova vaatimustaso ja joukkue on hyvä. Haluan päästä pelaamaan paljon sekä auttaa joukkuetta menestymään tekemällä maaleja, avaa Rantala.

lähde: www.hjk-j.fi