(C) MP

MP:lle kolme viime kaudella Ykkösessä pelannutta pelaajaa

07.3.2019

Mikkelin Palloilijat on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta, kun Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen sekä Reetu Räsänen allekirjoittivat vuoden sopimukset. Tällä hetkellä MP:llä on kaksikymmentäyksi pelaajasopimusta.

Joonas Nissinen, 21 on hyökkäävä laitapelaaja, joka pelasi viime kaudella Veikkausliigaan nousseessa KPV:ssä 21 ottelua tehden kaksi maalia. Kuopion Palloseuran kasvatti debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2014. Taitava ja nopea laitapelaaja tulee hakemaan Mikkelistä toista peräkkäistä sarjanousua.

Keskikentän keskustassa pelaava Antti-Ville Räisänen, 20 pelasi viime kaudella Ykkösen AC Kajaanin keskikentällä 21 ottelua. Varkaudessa jalkapallouransa aloittanut Räisänen pelasi Veikkausliigassa kaudella 2015 kaksi ottelua. Palloa hyvin syöttävä ja liikkuvainen WJK -kasvatti tarttuu innokkaasti uuteen haasteeseen.

22 -vuotias puolustaja Reetu Räsänen on Kuopion Palloseuran kasvatti, joka on pelannut kaikki seuran juniori-ikäluokat läpi. Räsänen pelasi viime kaudella Ykkösen FC Hakassa neljä ottelua ja aikaisemmin hän on saanut peliaikaa SC KuFu-98:n riveissä Kakkosessa. Vuonna 2016 Räsänen oli lähellä sopimusta West Hamin kanssa. Hän on käynyt näytillä myös Englannin mestaruussarjan QPR:ssä sekä italialaisessa Chievossa. Laajan syöttövalikoiman omaava pallollinen toppari tulee intoa puhkuen Mikkeliin.

– Joukkueemme on nyt viittä vaille valmis ja uskon sen olevan täysin valmis, kun palaamme tauolta ensi viikon maanantaina. Lähtökohtamme joukkueen rakentamiseen on ollut tällä kaudella hyvä ja pääsimme kiinnittämään ensimmäisiä pelaajia jo viime kauden aikana. Meillä on paljon kahden vuoden sopimuksia, joka takaa pitkäjänteisyyden toimintaamme. Olemme testanneet uusia pelaajia syksyn ja alkutalven aikana ja tehneet pelaajatarkkailua pelipaikkojen osalta, johon olemme kaivanneet vahvistusta. Saamme jalkeille laadukkaan ryhmän, jossa on myös riittävästi leveyttä pitkään sarjaan, MP:n päävalmentaja Janne Wilkman hehkuttaa seuran tiedotteessa.

Lähde: MP:n tiedote