KajHalle ensimmäiset sopimukset

KajHalle ensimmäiset sopimukset

14.3.2019

Kakkosen sarjapaikan varmistumisen jälkeen Kajaanin Hakan toimistolla on paiskittu hommia urakalla kilpailukykyisen joukkueen muodostamiseksi. Nyt joukkue on julkaissut ensimmäiset sopimuksensa tulevaksi kaudeksi.

Ensimmäiseksi nimensä sopimuspapereihin ovat raapustaneet joukkueeseen palaava maalivahti Toni Soini (s. 1986), puolustajat Lucky Nwanneka (s. 1992), Joona Heiskanen (s. 1994) ja Ville Puuronen (s. 1989) sekä hyökkääjä Tuomas Nurkkala (s. 1996).

Sopimuspelaajista maalivahti Toni Soini ei juuri hakalaisille esittelyjä kaipaa. Soini on ylivieskalaisen FC YPA:n kasvatti, joka on pelannut Hakan maalilla kausina 2011-2017 noin 150 ottelua, toimien samalla joukkueen kapteenina kaudet 2013-2017. Alkukauden 2018 Soini oli perhehuolien vuoksi pelaamatta, mutta palasi Hakan maalille syksyllä Olli Karppisen kärsiessä jalkavaivoista. Talven harjoitusotteluissa hän on ollut maalipuiden välissä neljässä ottelussa viidestä ja vaikuttaakin, että mies on paremmassa kunnossa kuin vuosiin

Lucky Nwanneka puolestaan on ollut KajHalle viime vuosien tärkein pelaaja, josta kertoo miehen valinta kauden pelaajaksi kahtena viime kautena. Sotkamolaistunut Nwanneka on asettunut pysyvästi Kainuuseen, ja hänen varaansa lasketaan Hakassa paljon niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Nwannekan pallollinen pelaaminen on talven mittaan kehittynyt huimasta ja voikin olla, että normaalisti topparina nähty Nigerian pikajuna nähdään tulevana suvena astetta hyökkäävämmässä roolissa.

Joona Heiskanen on Soinin ohella pitkäaikaisimpia Hakan pelaajia. Kaudella 2012 Hakassa debytoinut ”Jonspi” aloittaa kahdeksannen kautensa edustusjoukkueessa ja on yksi joukkueen kulmakivistä. Vuosien saatossa hän on kehittynyt näppärästä pallotaiturista luun kovaksi laitapuolustajaksi, joka osallistuu aktiivisesti hyökkäyksiin.

Hakakasvatti Ville Puurosen tuntevat jalkapalloilevassa Kajaanissa kaikki. Kolmekymppinen ”Puru” on urallaan edustanut lukuisia kajaanilaisseuroja, ollen vuosia Kolmosen parhaita pelaajia niin taidollisesti kuin peliälyllisesti, mutta miehen täydellinen sitoutuminen jalkapalloiluun siviilikiireiden takia ei ole ollut aiemmin mahdollista. Nyt Puuronen on kuitenkin löytänyt itsestään urheilijan ja noussut kovan fyysisen harjoittelun myötä jalkapalloilijana aivan uudelle tasolle. Tuleva kausi on Puuroselle vasta ensimmäinen Kakkosessa.

23-vuotias Tuomas Nurkkala on jalkapalloilun saralla vielä kääntämätön kortti. Entinen SM-tason hiihtäjä on vaihtanut päälajikseen jalkapallon, johon on juniorina saanut oppinsa ylivieskalaisessa FC YPA:ssa. Kausi 2017 oli Nurkkalalle ensimmäinen edustustasolla ja hän väläyttelikin osaamistaan muutamassa ottelussa toden teolla, muun muassa takomalla PK-37:n verkkoon neljä maalia. Fyysisesti rautaisessa kunnossa olevan Nurkkalan todellinen läpimurto hyökkääjänä jäi kuitenkin kauteen 2019.

Lähde: www.kajaaninhaka.fi