KTP:n keskikentälle lisää vahvistuksia

KTP:n keskikentälle lisää vahvistuksia

03.9.2017

KTP hankki juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista toisenkin uuden keskikenttäpelaajan, kun 21-vuotias suomalainen Faraz Ahadi siirtyy KTP:hen loppukauden mittaisella sopimuksella. 

Alkukauden Ykkösen Grankulla IFK:ssa pelannut suomalaisnuorukainen saapuu Kotkaan positiivisin mielin.

– En varmasti muuten olisi tullut Kakkoseen pelaamaan, mutta KTP:ssä on kovat urheilulliset tavoitteet nousta sarjaporrasta ylöspäin. Mikäli nousu toteutuu, mikään ei estä jatkamista uraani Kotkassa pidempäänkin, Ahadi kertoo KTP:n sivuilla.

Joukkuetta haluttiin vahvistaa mahdollisten loukkaantumisten ja pelikieltojen varalta.

KTP:n päävalmentaja Jallu Rantanen tuntee suojattinsa aiemmalta ajalta, sillä hän luotsasi nuorukaista Käpylän Pallon B-junioreissa muutama vuosi sitten.

– Hän on erittäin työteliäs kaveri ja varmasti hyvä lisä joukkueeseen. Hän pitää pallot hyvällä asenteella joukkueella ja vikkelien jalkojensa ansiosta pystyy myös ryöstämään palloja vastustajalta, Rantanen sanoo.

Nuoresta iästään huolimatta Ahadi on pelannut yllättävän paljon miesten otteluita. Kuluvalla kaudella hän on pelannut 17 Ykkösen ottelussa ja kahtena sitä edeltävänä kautena hän edusti KäPan edustusjoukkuetta Kakkosessa.

Lähde: www.fcktp.fi