U19 EM-kisajoukkue maaotteluihin Espanjaan valittu

U19 EM-kisajoukkue maaotteluihin Espanjaan valittu

27.10.2017

Suomen alle 19-vuotiaiden (1999) poikien maajoukkue jatkaa valmistautumista kohti kesän 2018 EM-kotikisoja. Seuraavaksi vuorossa ovat maaottelut Norjaa ja Ruotsia vastaan Espanjassa.

Suomen joukkue matkustaa Espanjaan maanantaina 6.11. ja kohtaa Norjan 8.11. ja Ruotsin 10.11. Lloret de Marissa. Päävalmentaja Kimmo Lipponen on valinnut mukaan 20 pelaajaa.

- Serge Atakayi tulee taas mukaan, hän jäi viime kerralla sivuun seurajoukkueasioiden vuoksi. Tobias Fagerström on ollut loukkaantunut ja seuraamme hänen tilannettaan vielä ensi viikolla. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Kristian Heinolainen loukkaantui kesällä Baltic Cupissa, mutta on nyt saanut olkapään kuntoon ja tekee paluun, Lipponen kertoo Palloliiton sivuilla.

Suomen joukkue oli edellisen kerran koolla ja pelasi tuplamaaottelun Georgiaa vastaan Tbilisissä lokakuun alussa. Abukar Mohamed loukkasi tuolloin polveaan eikä ole sen vuoksi tällä kertaa mukana. Vakavasta vammasta ei kuitenkaan ole kyse. Myös Marcus Forss on tällä kertaa sivussa kokoonpanosta lievän vamman vuoksi.

Huomion arvoista on, että mukana on tällä kertaa viisi vuonna 2000 syntynyttä pelaajaa. He ovat Fagerström, Tuure Mäntynen, Kalle Katz, Juho Hyvärinen ja Jaakko Oksanen.

Suomi kohtaa siis Espanjassa Norjan ja Ruotsin, jotka ovat molemmat selvittäneet tiensä kevään EM-jatkokarsintaan. Norja voitti alkukarsinnoissa Montenegron ja Albanian, mutta hävisi Ukrainalle 1-2. Ruotsi puolestaan voitti Viron ja Moldovan, mutta kärsi 2-3-tappion Italialle. Suomi etenee kesän 2018 EM-kisoihin isäntänä ilman karsintoja.

- Nämä ovat erittäin hyviä ja tärkeitä pelejä meille. Sekä Norja että Ruotsi valmistautuvat kevään kakkosvaiheen karsintaan ja tulevat Espanjaan varmasti suht valmiilla joukkueella. Ennen maaliskuuta ei ole enää tämän jälkeen kansainvälisiä pelipäiviä, Lipponen huomauttaa.

Suomen joukkue kohtaa tämän vuoden puolella vielä Italian 13.12. Koska kyseessä ei ole kansainvälinen pelipäivä, ei Suomikaan saa välttämättä kaikkia pelaajiaan mukaan. Kevään EM-jatkokarsintalohkot arvotaan 6.12. Lopputurnaus pelataan Seinäjoella ja Vaasassa 16.-29.7.2018.

Suomen joukkue maaotteluihin
Miika Töyräs, KuPS
Tuure Mäntynen, 1.FC Kaiserslautern
Juho Hyvärinen, RoPS
Kalle Katz, HJK
Juho Montola, TPS
Kristian Heinolainen, HIFK
Jaakko Oksanen, HJK
Eero Hyökyvirta, IF Gnistan
Serge Atakayi, Rangers FC
Saku Ylätupa, Ajax AFC
Timo Stavitski, RoPS
Robin Källman, HJK
Martti Haukioja, AC Chievo Verona
Sergei Eremenko, FC Basel
Tobias Fagerström, Hamburger SV
Paavo Voutilainen, FC Lahti
Eetu Vertainen, HJK
Albion Ademi, PS Kemi
Joel Mattsson, IFK Mariehamn
Onni Valakari, TPS

Lähde: www.palloliitto.fi