U17-tytöille kirvelevä tappio EM-jatkokarsinnoissa

U17-tytöille kirvelevä tappio EM-jatkokarsinnoissa

28.3.2019

Suomen U17-tyttöjen EM-jatkokarsintaturnauksen toinen ottelu päättyi todella katkerasti, kun vastassa ollut Belgia iski ottelun ainoan osuman lisäajan viime sekunneilla.

Avausjakso oli molemmilta tarkkaa peliä. Belgia pystyi hiukan enemmän rakentamaan peliä hyökkäyssuuntaan, mutta kaikkiaan 45-minuuttinen oli varsin tasainen, eikä kummallakaan joukkueella varsinaisia tuhannen taalan paikkoja ollut. Pelin sisällä ehti kuitenkin tapahtua paljon. Suomi aloitti vahvasti, mutta Ria Karjalaisen saatua voimakkaasti verta vuotaneen haavan reilun vartin pelin jälkeen pelin luonne muuttui. Suomi pelasi toistakymmentä minuuttia vajaalla, kun Karjalaista yritettiin saada pelikelpoiseksi, mutta lopulta vaihto oli pakko tehdä.

- Siinä etsittiin puhdasta pelipaitaa ja yritettiin tyrehdyttää verenvuotoa, mutta ei auttanut. Hyvin me puolustimme vajaallakin, mutta ehkä siinä meni energiaakin sen verran, että jakson loppu oli meille aika vaikea, päävalmentaja Marko Saloranta kertasi Palloliiton sivuilla.

Puolustus kuitenkin kesti Belgian painostuksen jakson lopulla. Näin tauolle Oberwartissa mentiin 0-0-lukemissa.

Toisen jakson kuva oli hiukan samanlainen. Suomi aloitti hyvin, mutta Veera Hellmanin loukkaantuminen näkyi hiukan erikoisellakin tavalla ottelun lopussa.

- Jouduimme siinä käyttämään toisen vaihdon ja kun vaihtotapahtumia sallitaan vain kolme, niin siinä oli aika vaikea tilanne. Emme tienneet minkälaisia pelaajia kentälle tulisi vaihtaa eli pitääkö meidän lopussa hakea maalia vai puolustaa. Sen taki viimeinen vaihtotapahtuma meni hyvin myöhään, Saloranta totesi.

Suomella oli paikkansa johtomaaliin, mutta ottelun loppua kohden ote siirtyi jälleen Belgialle ja vastustajalla oli parikin erinomaista paikkaa siirtyä johtoon. Ottelu näytti jo päättyvän maalittomana, kun Belgia sai vielä vaarallisesta paikan vapaapotkun. Jälkitilanteessa Ella Kelloniemi Suomen maalilla torjui ensimmäisen laukauksen mainiosti, mutta pallo putosi Belgian vaihtopelaaja Tess Wilsille, joka siirsi pallon verkkoon muutamasta metristä ja belgialaisjuhlat saattoivat alkaa.

- Olihan se todella ikävä päätös ottelulle. Meidän pelaajamme näyttivät taas kovaa luonnetta ja pistivät kaiken peliin, siitä ei voi ketään syyttää ettei kaikkea olisi kentälle jätetty. Ehkä Belgia kuitenkin oli sen verran parempi, että ansaitsi niukan voiton.

Ottelu päättyi käytännössä Belgian maaliin ja tappio merkitsi Suomelle sitä, että haaveet EM-lopputurnauspaikasta ovat haihtuneet.

- Tasapelillä pieni sauma olisi vielä ollut. Nyt lähdemme sitten viimeiseen otteluun Walesia vastaan ilman lopputurnausmahdollisuutta, mutta täysillä totta kai vedetään joka kerta kun Suomi-paita on päällä ja tässä pelataan kuitenkin tärkeistä pisteistä tulevia arvontarankingeja ajatellen, Saloranta muistutti.

- Kaikkineen marginaalit ovat todella pienet. Me olemme osoittaneet, että olemme erittäin vaikea joukkue voittaa. Puolustuspelaaminen on tällä joukkueella mennyt todella paljon eteenpäin. Hyökkäyspelaamiseen olisi ehkä toivonut kaikkineen vielä vähän lisää.

Belgia – Suomi 1-0 (0-0)
90+4. 1-0 Tess Wils

Suomen kokoonpano:
1 Ella Kelloniemi
2 Daniela Sandås
3 Veera Hellman >> 55. 13 Minttu Ylikraka
4 Suvihelmi Oksanen
6 Vilma Koivisto
7 Niia Salminen
8 Selma Viktorsson >> 85. 16 Tiia Pohjanen
9 Ria Karjalainen >> 31. 19 Anna-Stina Simonen
11 Elina Mankki >> 85. 20 Sara Sievistö
14 Aada Nurmi
18 Noora Hämäläinen

Vaihdossa:
12 Emilia Tuomela
5 Ella Burton
10 Wilma Forsblom
15 Iida Laine
17 Helmi Vapola

Lähde: www.palloliitto.fi