U16-maajoukkue maalittomaan Unkarin kanssa

U16-maajoukkue maalittomaan Unkarin kanssa

13.3.2014

Suomen alle 16-vuotiaitten (1.1.1998) poikien maajoukkue pelasi torstaina kaksoismaaottelun toisen osan Unkaria vastaan. Ottelu päättyi maalittomana 0-0.

Joukkueiden ensimmäisen ottelun Suomi voitti tiistaina lukemin 3-2.

- Vaikka siitä ottelusta tuli voitto, niin tämän päivän ensimmäinen puoliaika oli parasta peliämme täällä, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen kehaisi SPL:n sivuilla.

Avauspuolikkaalla Suomi oli niskan päällä ja mahdollisuuksia oli pariin, kolmeenkin maaliin. Etenkin Benjamin Källman hakeutui hanakasti maalipaikkoihin. Toki Unkarillakin oli omat maalisaumansa, ne tulivat lähinnä vastahyökkäyksistä.

- Felix Ferahyan teki maalillaan pari hyvää torjuntaa, Lipponen huomautti.

Toisella puoliajalla pelin tempo laski ja tilanteet olivat kortilla.

- Kumpikin joukkue alkoi väsymään. Loppupeli oli sellaista taistelua aikaa vastaan, Lipponen sanoi.

Kokonaisuudessaan kahden pelin leiristä jäi valmennusjohdolle hyvä kuva.

- Uskon, että pojatkin ovat tyytyväisiä. Kaksi peliä vieraissa, joista toisesta tulee voitto ja toisesta tasapeli on ihan hyvä saavutus. Etenkin kun peli kehittyi loppua kohden, Lipponen painotti.

Tämän ikäluokan valmistautuminen kohti syksyn EM-alkukarsintoja jatkuu huhtikuussa Virossa pelattavassa UEFA Development Tournamentissa.

- Jonkin verran vaihtuvuutta ja uusia kokeiluja tullaan silloin näkemään, Lipponen sanoi.

Unkari-Suomi 0-0

Suomen kokoonpano
Felix Ferahyan
Matti Lähde, SJK-j
William Lindqvist, EIF
Aapo Halme, FC Honka
Aapo Mäenpää, HJS -> 60. Joonas Sundman, SJK-j
Lassi Lappalainen, HJK -> 70 Saikou Ceesay, KäPa
Niilo Mäenpää, HJS
Kaan Kairinen, FC Inter
Mikael Soisalo, HJK -> 52. Otto Lahikainen, KäPa
Lucas Lingman, HJK -> 52. Omar Jama, HJK
Benjamin Källman, EIF -> 52. Samu Alanko, VPS-j
Vaihdossa
Hugo Keto, HJK
Otto Schulz, TPS

Lähde: www.palloliitto.fi